Tätä työnhakijalle ei työkkärissä kerrota

Kirjoitus sisältää karua kieltä ja paheksuttavaa pelottelua. Ahmi omalla vastuullasi.

Tämän kirjoituksen kirvoittajana on yrittäjäkollegan avautuminen. Yrittäjä kiroili, kun firmaan oli taas hakenut epämääräisiä tyyppejä töihin. Tarina oli se tavallinen: ollaan halukkaita tulemaan töihin kovalla palkalla ja hyvällä tittelillä, mutta myynti ei oikein maistu, eikä toisaalta arkipuurtaminenkaan ole arvolle sopivaa aherrusta. Palkkatoivomuksetkin olivat tietty ison ICT-yrityksen hintahaarukassa, ja edelliset työnantajatkin muistettiin haukkua ensimmäisellä tapaamiskerralla. Laatulöytöjä siis kaikin puolin. Ei ihme, että pampulla pullotti ohimosuoni hukatun ajan takia.

Paljastan nyt salaisuuksia, jotka saattavat pelastaa urasi. Jos sisäistät kirjoituksen kokonaisuudessaan, sinulla ei ikinä tule olemaan vaikeuksia saada tai pitää työtä.

Lähdetään perusasioista.

Firma on olemassa siksi, että omistajat saisivat siitä rahaa tai muuta hyvää (tässä kohtaa tyypillinen työnhakija lakkaa lukemasta). Yritykseen liittyy aina jonkinlainen tuotto-odotus, eli yrityksen täytyy generoida massia omistajilleen. Tämä on tietenkin kauhea vääryys, mutta lähdetään nyt ainakin hetki olettamuksesta, että kukin saa sijoittaa omat rahansa mihin haluaa. Jos yritykseen sijoitettu raha tuottaa huonommin yrityksessä kuin pankkitilillä, yritystä ei kannata pyörittää. Ja mikäli rahaa ei juuri nyt irtoa, siihen täytyy olla tulevaisuudessa selkeää potentiaalia.

Yritys tuottaa rahaa silloin, kun maksavalta osapuolelta (yleensä asiakas) saadaan enemmän rahaa kuin mitä tuotteen tai palvelun tekemiseen menee. Jokaisen ihmisen täytyy tuoda arvontuotannon ketjuun enemmän kuin mitä siitä vie. Ja luonnollisesti, jos joukossa on tuotteita, ihmisiä tai osastoja jotka poraavat yhteisen botskin pohjaan reikiä, ei tarvitse olla kummoinenkaan Sherlock ymmärtääkseen mistä seuraava leikkuri liipaisee.

Rahaa saa siis viivan alle kärjistettynä kahdella tavalla: rahaa täytyy virrata firmaan sisälle mahdollisimman paljon ja sitä täytyy virrata ulos mahdollisimman vähän. Ammattilaisen kannalta tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että yrityksessä tarvitaan vain kahdenlaisia ihmisiä:

  1. sellaisia, jotka myyvät yrityksen tuotteita ja palveluita (markkinoijat ja myyjät) ja
  2. sellaisia, jotka huolehtivat siitä että myydyt työt tai palvelut tehdään kannattavasti (töiden tekijät ja töiden ohjaajat).

Tylysti sanottuna kaikki muut ovat vain tarpeetonta läskiä, josta hankkiudutaan eroon ensimmäisen kassakarikon kohdalla. Ainoastaan pahimmanlaatuinen masokisti kasaa itselleen lisää ongelmia palkkaamalla uusia verkonpainoja.

Jos tuot viivan alle enemmän kuin sieltä viet, työnantaja yleensä myy mieluummin lastensa lempilelutkin kuin päästää sinusta irti. Jos taas et halua kuulua kumpaankaan ryhmään, kannattaa pitää CV päivitettynä – tai perustaa oma yritys.

Yrmyn yrittäjän 10 kohdan lista kuolemanlaaksosta kipuamiseksi

Rinne

Tiistaina oli Ylen A2ilta. Kaikesta haitarihumpasta ja höhöttelystä huolimatta ohjelmassa ehdittiin käsittelemään tärkeitäkin asioita.

Useimmilla yrittäjillä on tatti otsassa, ja ihan syystäkin. Itsellä on täysin surrealistinen olo, kun tuntee että Suomi ajaa jyrkänteeltä ja kyydissä vain kinastellaan kuinka paljon kaasua pitäisi painaa. Päätösvaltaiset poliitikot eivät ole valmiita tekemään kivuliaita päätöksiä, koska siinä menisi oma ura. Johtajuus puuttuu, mutta se puuttuu poliitikoilta.

Mitä sitten pitäisi tapahtua, jotta maa lähtisi nousuun? Tässä yrmyn yrittäjän lista kuolemanlaaksosta kipuamiseksi.

  1. Velanoton katkaisu välittömästi. Se että rahaa tulee taikaseinästä, ei tarkoita sitä etteikö rahaa täytyisi maksaa takaisin – kaikki tämän päivän velka on huomisen veroja. Voisi ihan hyvin säätää lain velkakatosta, jotta samoja virheitä ei enää toistettaisi. Joku houraileva vääräleuka voi esittää, että valtion pitäisi laittaa säästöön silloin kun on hyvät ajat, ja elvyttää sitten kun on huonot ajat. Just. Hyvin on toiminut.
  2. Välitön julkisen sektorin eheytys. Enkä tarkoita palkkakustannusten leikkaamista luonnollisen eläkepoistuman kautta, vaan nyt ja heti. Koko valtion kattavat YT:t käyntiin ja esimerkiksi viiden vuoden irtisanomissuojat unholaan ihan saman tien. Leikkauslistoja ei kannata kysellä saman ministeriön sisältä, vaan haetaan startup-henkisesti tuoreita ajatuksia toisten ministeriöiden piiristä. Leikkauskohteita löytyisi varmasti helposti.
  3. Verojen laskeminen kautta linjan. Olemme hirvittävässä kierteessä, jossa ostovoima heikkenee ja samalla verotus kiristyy palvelujen tuottamisen muuttuessa kalliimmaksi. Väestön ikääntyminen ei kauheasti auta asiaa.
  4. Läpinäkyvyys. Nyt päätöksenteko on avointa vain paperilla. Todelliset talouteen vaikuttavat päätökset tulee avata täysin avoimesti (esimerkiksi tukirahojen käyttö). Jokainen meistä haluaa, että yhteiskunta huolehtii heikompiosaisista, vanhuksista, sairaista ja turvallisuudesta. Nyt ihmiset kokevat aivan aiheellisesti, että vääristä paikoista leikataan. Kiukkua lisää se, että kukaan ei tiedä, minne raha konkreettisesti menee.
  5. Työmarkkinoiden jousto. Suurin osa uusista työpaikoista syntyy pienyrityksiin, mutta näillä ei ole asiaa neuvottelupöytiin. Palkkauksesta ja irtisanomisesta täytyy tehdä helpompaa ja joustavampaa.
  6. Palkkatason sitominen vientiin. Vienti määrittelee viimekädessä miten hyvin meillä menee. Jos vienti ei vedä, on taloudellinen itsemurha nostaa palkkoja ilman huolta huomisesta.
  7. Tuloerojen lisääminen. Kyllä, luit ihan oikein. Nyt on vallalla jonkinlainen fantasia siitä, että kaikkien pitäisi saada samaa palkkaa, ihan sama miten ahkera tai kekseliäs on. Tuloerot ovat hyvä asia: ne ajavat ihmisiä kehittymään, kasvamaan ja luomaan lisäarvoa ympärilleen. Tuloerojen kasvaminen ei tarkoita sitä, että köyhät jätettäisiin heitteille tai syöpälapset laitettaisiin kadulle. Se tarkoittaa yritteliäisyydestä palkitsemista ja mahdollisuutta tulevaisuuteen. Entä sitten jos joku rikastuu ihan överisti? Suomessa ei kunnon ökyrikkaita edes ole, ja silti täällä ollaan ihan helvetin kateellisia jos naapurin pihaan ilmestyy uusi auto.
  8. Työttömyysturvan järkeistäminen. Työttämäksi joutuminen ei saa olla taloudellinen tappotuomio. Olisi järkevää maksaa valtion kassasta esimerkiksi 6 kk täysin palkkaa vastaavaa työttömyyskorvausta, ja sen jälkeen tippua kipurajan alle. Ja jos ei tämä onnistu, esimerkiksi perustilistä on esitetty todella hyviä ajatuksia.
  9. Suomi ensin, sitten muut. Ei meidän tarvitse olla maailman reiluin ja mukavin valtio. Meidän täytyy ensisijaisesti huolehtia omistamme ja sitten vasta muista. Se tarkoittaa myös raadollisemman asenteen ottamista valtioiden välisessä kilpailussa. Miksi emme esimerkiksi voisi tarjota kaikille kansainvälisille yrityksille naurettavan härskejä veroetuja vaikka seuraavaksi 5 vuodeksi, jos ne siirtävät pääkonttorinsa Suomeen? Mitä haittaa siitä olisi?
  10. Asennemuutos. Suomi on taloudellisessa sotatilassa. Nyt ei ole aikaa kuunnella kaikenlaisten maailmanparantajahippien syyllistämistä ja taivaanrantojen maalailua nauruterapialla säestettynä. Suomessa on tehty pitkäjänteistä ja onnistunutta myyräntyötä teollisuuden häätämiseksi ja yrittäjyyden demonisoimiseksi. Sen täytyy loppua.
  11. Bonus: Tämä on yrittäjäkollegan idea, mutta rakastan sitä täydestä sydämestäni. Pohjoista sijaintiamme voisi hyödyntää paremmin. Kaikenlaisten paperikoneiden perään haikailun sijasta voisimme ihan hyvin tehdä Suomesta internetin Sveitsin. Tietoturvan suhteen Suomessa on kovaa osaamista, ja kansainvälinen maineemme on hyvä. Lisäksi ilmasto auttaa kaikenlaisten konesaliratkaisujen jäähdytyksen kanssa. Sijaintimme idän ja lännen rajalla saisi aivan uusia ulottuvuuksia.

Lyhyellä aikavälillä kaikki tämä sattuisi ihan helkkaristi, mutta mikä on vaihtoehto? Otetaan lisävelkaa niin kauan kuin piikki on auki, ja jätetään koko mätäsäkki jälkipolvien lapioitavaksi?

Käsillä alkavat olla viimeiset hetket jolloin tilannetta voidaan vielä parantaa. Jos Suomi olisi yritys, vastuulliset johtavat tekisivät ikävät päätökset ennen kuin koko firma kippaa. Nyt mennään vain niiden ehdoilla, joilla on käsi keksipurkissa.

Olisiko hiljalleen aika kuunnella niitä jotka tämän lystin maksavat?

Terveisiä hallitukselle – yhden yrittäjän kokemuksia

Tämä on henkilökohtainen kertomus yrittäjän urastani. En haluaisi avata tätä valitusvirtenä, vaikka siihen se pakostakin osittain menee.

Olen ollut nyt yrittäjänä melkein yhtä pitkään kuin palkkatöissä, joten on kokemusta molemmista. Palkkatyö on pääosin turhauttavampaa ja tylsempää kuin yrittäminen, mutta se on turvallista. Aika harva palkkatyöläinen ymmärtää, kuinka pumpulista se työ loppujen lopuksi on. Työpaikan epävarmuus ahdistaa varmasti nykyään, mutta se ei ole yhtään mitään verrattuna yrittämisen epävarmuuteen. Työntekijällä on aina turvaverkko, yrittäjällä ei käytännössä ole mitään. Sitä ei ymmärrä, ennen kuin sen menettää.

Yrittämisessä taas on vapautta menestyä ja kämmätä. Vapautta olla hiljaa paikallaan tai puskea eteenpäin niin lujaa kuin lähtee. Vapautta vaihtaa suuntaa tai porskuttaa eteenpäin. Pieni mahdollisuus menestyä, iso riski epäonnistua.

Lähdin yrittäjäksi siksi, että halusin kokeilla siipiäni. Olin täysin kypsä työpaikkoihin, ja tiesin että parempaa ei tule, ellen itse sellaista rakenna. Päätin että jos yrittäminen ei onnistu, vaihdan kokonaan alaa. Hain jossain vaiheessa ennen yrittäjäksi ryhtymistä jopa levyseppähitsaajan koulutukseenkin, sen verran epätoivoinen olin (en päässyt, olin ylikoulutettu, vaikka en ollut edes valmistunut vielä yliopistosta). Onneksi lähdin yrittäjäksi.

Se oli täydellinen heittäytyminen, aivan sekopäistä näin jälkikäteen ajateltuna. Riski ja usko menestymiseen, ne ehkä kuvaavat tuon ajan fiiliksiä parhaiten. Irtisanoin itseni. Muutettiin asumisoikeusasunnosta Yo-kylän ahtaaseen kaksioon. Vedettiin kulut aivan minimiin. Minulla oli ainoastaan vanha kannettava, iso läjä velkaa ja kasa ajatuksia. Ei ensimmäistäkään asiakasta. Ihme, että vaimoni suostui siihen. Siinä se oli vaan vieressä ja antoi minun tehdä sen mitä täytyi. Vaati varmasti uskomatonta mielenlujuutta.

Edellinen työnantaja tilasi hetken hommia, se auttoi alkuun. Sitten jotain tapahtui. Jostain vanhat asiakkaat vuosien takaa olivat kuulleet, että olin freelancerina, ja ensimmäiset yhteydenotot tulivat. Se oli huumaava tunne, saada ensimmäiset kaupat. Siitä se lähti. Hiljalleen tuli lisää asiakkaita, opin vähän kirjanpidosta ja bisneksestä. Pari vuotta meni opetellessa. Hankin kirjanpitäjän, kun omat hermot menivät kirjanpidon ja verotuksen kiemuroihin. Vieläkin korpeaa sitä muistellessa. Suurin stressin aihe aloittavana yrittäjänä oli tunne siitä, että tekee varmasti jotain vahingossa väärin ja verokarhu syö pään, vie viimeisetkin tuhkat pesästä ja myy lemmikit saippuatehtaalle.

Ei se tunne nytkään vielä ole helpottanut, on vain pakko luottaa kirjanpitäjään ja muihin ammattilaisiin yksityiskohdissa. Ei tavallisella (tai no, en usko että olen edes siellä tylsimmässä päässä laatikon veitsikokoelmaa) yrittäjällä ole mitään mahdollisuutta ymmärtää verotuksen kiemuroita. Se on yksi isoimmista asioista, jota tässä maassa täytyisi helpottaa.

Vuokrasin toimistokopin. Oli helpompi jättää työt työpaikalle, ja sai vähän ammattimaisempaa otetta yrittämiseen. Vuoden istuin yksin, sitten muutin isompaan kun päätin, että kasvaa pitää, jos meinaa ikinä lomille päästä. Kuten moni muukin aloittava yrittäjä, arvelin että palkkaamalla lisää ihmisiä voisin itse keskittyä kattoon syljeskelyyn.

Kuinka väärässä sitä olikaan. 

Aikaisemmin oli ollut ihan riittävästi stressiä kauppojen saamisesta ja arkityöstä sekä lakikiemuroista, nyt mukaan tulivat johtamisen haasteet ja nouseminen työnantajan rooliin. Aika nopeasti huomasin, että olen ihan uskomattoman paska johtaja. Vaikka jotenkin alitajuisella tasolla tajusin, että hoidin monta asiaa varmasti paremmin kuin aikaisemmat esimieheni, olin silti kuin varsa liukkaalla jäällä. Tuli kämmättyä pariin kertaan ihan kunnolla ja pinna oli tiukalla, kun rahaa piti saada palkkoihin.

Kuvioihin tuli mukaan TES, ja se avasi oman matopurkkinsa. TES on ajatuksena kaunis, mutta se on kyllä yhtä pissaa ja kakkaa pienelle yritykselle, joka vielä vetää ensimmäisiä epätoivoisia henkäyksiään. TES:n ehtoihin ei ole yrittäjällä mitään sanottavaa – se sanellaan isompien liittojen toimesta, ja sen päätarkoituksena on huolehtia keskisuurten ja suurten yritysten työntekijöiden saavutetuista eduista. Siksi tuponeuvottelut (tai millä nimellä sitä kutsutaankaan) korpeavatkin pienyrittäjiä. Neuvottelujen tarkoituksena on vain sopia siitä, kuinka paljon palkkaa nostetaan ja mitä etuja lisätään. Joustamisella nykyisessä retoriikassa tarkoitetaan sitä, että palkkoja korotetaan, mutta ei ihan niin paljoa kuin halua olisi. Yritysten kustannukset taas nousevat, mutta kilpailu on kireämpää ja ihmiset ja yritykset haluavat maksaa vähemmän kuin aikaisemmin. Ilkeä yhtälö, joka kaataa heikompia ja huonompia yrityksiä. Juuri niitä työpaikkoja, joita tähän maahan kaivataan.

No, onneksi kasvukipujen jälkeen asiat tasaantuivat. Opin löysentämään hieman pääpantaa, vaikka systeemi tuntuukin kusevan pienyrittäjän muroihin ihan urakalla. Keskityin myymiseen ja yritin tehdä kaiken oikein™. Yleensä se riitti, välillä ei. Tasapaino oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen löytyi, ja opin hyväksymään TES:n osana elämää, kuten verotuksenkin. Onneksi työntekijöillä riitti ymmärrystä ja kärsivällisyyttä siirtymävaiheen kämmeihin. Siirryttiin yrityksenä seuraavalle stepille.

Jouduin myös päästämään ihmisistä irti vaikeassa taloustilanteessa. Se oli kova pala, toiseksi vaikein asia jota olen elämässäni joutunut tekemään. Tärisin horkassa öisin vielä viikkoja sen jälkeen. Tiesin että olin tehnyt oikein, mutta ei se helpottanut oloa. Olin melko yksin tunteideni kanssa. Esimies ei saa olla heikko, eikä varsinkaan tuoda omia tunteitaan esiin moisissa tilanteissa. Ei voi puhua suutaan puhtaaksi. Pään kiinni pitäminen onkin ollut yrittämisessä yksi vaikeimmista taidoista oppia. 

En edes osaa kunnolla kuvata, miten ahdistavia tunteita yrittäjänä olen joutunut kokemaan. Valvotut yöt, voimattomuuden tunteet, ahdistuneisuus, aiheelliset ja aiheettomat pelot, epävarmuus, yksinäisyys… lista on pitkä ja skaala on laaja. En ole myöskään ainoa. Pari tuntemaani nuorta yrittäjää paloi loppuun. Toinen on edelleen vahvalla lääkityksellä ja tuskin on työkykyinen vielä pitkään aikaan. Toinen downshiftasi työntekijänsä pihalle ja katkaisi samalla stressikierteensä. On näitä. Matkalle uupuneiden yrittäjien raadoista ei puhuta startup-kiimaisissa herätyskokouksissa.

Ei yrittäminen tietenkään pelkkää verta ja hikeä ole. Parhaimmat hetket ovat sellaisia, kun asiakas soittaa ja kiittelee, tai kuulen myöhemmin että ”kylillä puhutaan hyvää.” Kun asiakkaat rakastavat, työntekijät kehuvat ja kilpailijat pelkäävät. Synkimpinä hetkinä olen lohdutellut itseäni, että ainakin tarjoan työpaikan monelle mahtavalle tyypille, ja he ovat muodostaneet yhteisön jossa viihtyvät ja saavat hienoja asioita aikaiseksi. Ja että vastaan kaikesta vain itselleni. Ja että tuon tähän yhteiskuntaan enemmän hyvää kuin vien. Ja että pystyn elättämään perheeni. Rikastumisesta en enää edes haaveile, se ei tunnu realistiselta Suomessa.

Entä mikä on viestini hallitukselle ja työmarkkinajärjestöille? Hävetkää.

Suurin osa tämän maan uusista työpaikoista syntyy kokoluokaltaan yritykseni kaltaisiin (ja vähän isompiin) yrityksiin, ja siitä huolimatta retoriikka ja päätökset pyörivät isojen järjestöjen ja yhtiöiden ehdoilla. Päätökset ovat epäloogisia ja ailahtelevia. Päätöksien tuloksia ja vaikutuksia arkeen ei voi ymmärtää ilman lakimies- ja taloushallinnon ammattilaisarmeijaa. Ei sellaiseen ole pienillä yrityksillä varaa tai aikaa.

Tekemänne toimenpiteet ovat liian pieniä ja liian nimellisiä, jotta niistä olisi mitään konkreettista hyötyä. Pelkäätte enemmän oman poliittisen uranne kuin Suomen tulevaisuuden puolesta. Haluatte lisää yrityksiä työllistämään, mutta samalla luotte edellytyksiä yhteiskunnalle, jossa on kannattavampaa jäädä kotiin kaivamaan nenäänsä kuin mennä töihin tai työllistää.

Uskon silti, että maahan syntyy uusia ja kilpailukykyisiä yrityksiä, joiden luomilla verotuloilla vaihdetaan teidänkin vaippanne joskus tulevaisuudessa. Päätöksistänne huolimatta.

Hyvää yrittäjyyden päivää!

Kaikki kirjoitukset löytyvät blogiarkistosta.