Fallout 4 – verta, hikeä ja vähän lisää verta

SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!

Sain viimein pelattua Fallout 4:n läpi. Sarjan ensimmäiset kaksi osaa olivat mielestäni oikein mainioita, mutta kolmosen jätin kesken. Se oli vain yksinkertaisesti liian ruma. Nelonen on vähän parempi, mutta ei sekään niin kaunis ole kuin esimerkiksi Witcher 3.

No, ehkä “kaunis” on vähän kaukaa haettua. Falloutin maailma ei nimittäin ole kaunis. Itse asiassa, kaikki on limaista, likaista, pölyistä, säteilyn raiskaamaa ja ruosteista. 80 pelitunnin jälkeen teki mieli mennä säteilyn poistavaan suihkuun. Siis toki 80 tunnin jälkeen se tekisi hyvää muutenkin, mutta Falloutin maailma on vain niin… pölyinen. Sen lisäksi maailma on brutaali ja toivoton, mikä tuo hommaan oman perusmakunsa.

Ihmishahmot ovat teknisesti ihan saakelin rumia. Oikeasti, kaikki hahmot näyttävät siltä kuin niillä olisi suun sisällä asennettuna joku sadan lumenen hehkulamppu. Välillä tuntui että kyseessä oli joku hammastahnavalmistajan piilomainontatrikki! Myös kontrollit ovat helvetin bugisia. Näkee että koko peli on suunniteltu sormivammaisille konsolipelaajille. Sen lisäksi pelissä tulee vastaan tuon tuostakin Bethesdan peleille tyypillisiä bugeja — tässä todellisuudessa lentävät lehmät, seinän sisälle pakenevat mutantit ja ilmassa pyörivät ämpärit ovat business as usual.

fallout1
Suurin osa ajasta kuluu omaa asetta katsellessa.

Kenen kanssa kuljet, sen kamoja kannat

Kumppaninvalinta on – kuten todellisessakin elämässä – tärkeä ja huolellisuutta vaativa prosessi. Falloutissa tulee vastaan tuon tuostakin erilaisia hahmoja, jotka haluavat lähteä kanssasi mukaan tallaamaan radioaktiivista jättömaata. Tarjolla on synteettisiä humanoideja, supermutantteja, fanaattisia paladiineja — ja koira. Ihmiset ovat pääsääntöisesti parhaita seuralaisia, koska ne jaksavat kantaa mukavasti kaikkea ylimääräistä roinaa jota omat hennot polvet eivät kestä. Ihmisseuralaisissa on tosin se rasittava puoli, että ne kaipaavat huomiota ihan koko saamarin ajan. Tuon tuostakin joutui uppoutumaan paladiinin tunne-elämän saloihin kesken kiivaimman tulitaistelun.

“Kyllä, minustakin on ihan helvetin kiva että tallataan tätä tuhoutunutta Tellusta yhdessä, mutta voisitko nyt saatana suksia helvettiin sen miinan päältä ettei molemmat muututa supermutanttien leipälevitteeksi?”

On vain tietty määrä minkä verran ruikutusta kestää, joten aika nopeasti palasin pelin parhaaseen kumppaniin — saksanpaimenkoiraan nimeltä Dogmeat. Sen lisäksi että tyyppi ei valita mistään, se oli erityisen etevä löytämään kaikkea kivaa. Siinä missä kultaiset noutajat ja puudelit osaavat noutaa palloja ja joissain tapauksessa lehtiä, Dogmeat on toista maata. Se osaa löytää vihollisia, arvoesineitä ja tuon tuostakin se tulee etsintäreissuilta raketinheitin hampaissaan. Mitä muuta isäntä voi toivoa?

Ai niin, sanoinko muuten että Dogmeat on tehokas tappokone? Kaveri roikkui pahisten perslihaksissa sen verran usein, että hetken aikaa pelkäsin sen jo päässeen ihmislihan makuun.

Dogmeatin lempiruoka on Raider.
Dogmeatin lempiruoka on Raider.

Oman autenttisuuden peliin toi sekin, että oma piski piereskeli ja jahtasi mielikuvitusjäniksiä tietokonepöydän alla. Olin sotkea alushousuni useammankin kerran, kun Osmo-koira sai unissaan raivokohtauksen samalla kun hiippailin pikselipiskin kanssa vaarallisilla alueilla.

Minkälaista mörssäriä saisi olla?

Pelissä on Falloutille tyypilliseen tapaan järkyttävä arsenaali erilaista aseistusta. On pistoolia, kivääriä, puukkoa, lautaa, biljardikeppiä, laserpistoolia, moottorisoitua nyrkkirautaa, rautatienaulapyssyä, liekinheitintä, minigunia ja niin edelleen. On se kumma jos arsenaalista ei jotain mielekästä löydy.

Omat suosikkini olivat pelin loppua kohden rautatienauloja räiskivä heitin ja alien blaster. Alien blasterin sai joskus aikaisemmissa Fallouteissa vain hirvittävällä tuurilla, tässä versiossa sen saa vain kävelemällä oikeaan paikkaan. Räiskin kaikki kudit tietenkin innoissani alta aikayksikön, ja jouduin sitten odottelemaan kymmeniä leveleitä siihen asti, että sain pistoolin energiamodin vaihdettua.

Erityismainintansa ansaitsee MININUKE. Falloutin kehittäjätiimissä on hetki ilmeisesti mietitty, että mikä olisi mahdollisimman ylilyövä jöötipyssy. Lasergatlingit, raketinheittimet ja liekinheittimet kun ovat selkeästikin olleet liian kesyjä. “Päädyttiin sitten ydinaseeseen mutta annettiin sille nimeksi MINInuke, niin se ei kuulosta kauhean pahalta”. Eipä.

Koska hahmoni seilasi koko pelin ihan tuurilla, se tarkoitti että sain suhteellisen helposti käyttööni melkoisen omaisuuden, eikä kudeista ollut pulaa. Säästelin mininukeja ihan suotta isojen mörköjen varalle. Loppua kohdin aloin kylvämään nukeja samalla antaumuksella kuin eduskunnassa vaalien alla solvauksia. Huomasi että peli alkoi lähestyä käyttöpäivänsä loppua, kun aloin listimään satunnaisia supermutanttejakin sienipilvellä.

Niille joilla on jo kaikkea – taktinen olalta ammuttava mininuke tekee selvää isommistakin öttiäisistä.
Niille joilla on jo kaikkea – taktinen olalta ammuttava mininuke tekee selvää isommistakin öttiäisistä.

Liikaa verta? Laitetaan vielä vähän lisää.

Väkivaltaa on pelissä tietenkin ihan älyttömästi ja se on liitoiteltua. Viholliset räjähtävät, vuotavat kuiviin, höyrystyvät, naulautuvat seiniin ja muuttuvat vihreäksi limaksi. Tämän ei tietenkään pitäisi olla kenellekään Fallouttia pelanneelle yllätyksenä. Luulen että joku taho joutuu kohta keksimään oman luokituksena Falloutin väkivalta-asteikolle.

Pelistä voi yrittää selvitä toki mahdollisimman vähällä väkivallalla, mutta suurimman osan ajasta se on turha toive. Veri lentää, ja voit vain päättää onko se omaasi vai vihollisten. Ja muistinhan mainita, että Falloutin joutomailla lähes kaikki ovat potentiaalisia vihollisia?

Hahmolle voi jakaa pisteitä erilaisten statsien välillä, ja yleensä ihmiset valitsevat perinteiset strength/agility/intelligence tai jotain näiden yhdistelmiä. Mutta ehei, en minä. Päätin jo heti alusta pelata hahmoa, jolla on hirvittävä munkki. Hahmoni on kuin Hannu Hanhen raggari isoveli, joka rollottelee apokalyptisen maailman halki critical hittejä ja solvauksia jakaen. Kun asenne on oikea, jokaisen oven takaa löytyy pullonkorkkikätkö tai vähintään kilo ammuksia.

Sen lisäksi olen huomannut, että tuurihaukan kanssa on yksinkertaisesti mukavampaa pelata. On sanoinkuvaamattoman tyydyttävää, kun ohraisesta paikassa selviääkin pelkällä säikähdyksellä pahiksen ampuman luodin ottaessa kuolettavan kimmokkeen omaan otsalumpioon.

Aijai. Raideria osui taas naamaan.
Aijai. Raideria osui taas naamaan.

Joutomaan ainoa sipuli oli silmässä

Tarinasta sen verran, että se meni tällaiselle suht tuoreelle isälle vähän liiankin ihon alle. Hahmon primus motor on löytää oma poikansa, joka vietiin häneltä nenän edestä — samalla kun vaimolle tarjoiltiin lopullista unilääkettä ysimillisen buranan muodossa. Ei ihan hirveän syvältä tarvinnut empatiaa kaivaa ja tarina alkoi vyöryä loppua kohti ihan itsestään.

Tunteet olivat sen verran pinnassa, että yhdessä kohtaa piti vähän ottaa takaisin tallennuksesta, koska tuli vedettyä pahiksena pitämääni tyyppiä keskustelunavauksena suoraan pistoolilla silmien väliin. Hieman kirpaisi, kun selvisi että se olikin oma poika – vanhentuneena sellaiset 60 vuotta.

Kun alkusäikähdyksestä selvittiin, pitikin jo valita pikkuhiljaa kenen puolella oikein on. Olen tällainen perusjölliäinen, joten valitsin tietenkin liittolaiseksi oman pojan liittoutuman. Ja koska Falloutin kehittäjät ovat vittumaisia sadisteja, pelin loppumetreillä joutuu päättämään kenen joukossa seisot – ja yleensä se tarkoittaa että joutuu listimään muut kilpailijat. Myönnän tunteneeni melkoista katumusta entisten liittolaisten ruumiiden päältä kävellessäni. Ainakin pari kokonaista sekuntia. Sitten keskityin kaivelemaan kavereiden taskuista kaikki irtonaiset pullonkorkit ja ammukset.

Vaikka joutomaalla ei juurikaan sipuli kasva, silmiä kirveli hieman joissain kohdissa. Tuli kuitenkin luettua useimmat sivutarinat läpi ihan ajatuksella, ja kun näki pienten ihmisten hautapaikkoja piti käydä vähän halipussaamassa omia nukkuvia pikkumiehiä. Sitten jaksoikin taas juosta joutomaalla puukko hampaissa ja sormi liipasimella kostonhimosta nykien.

Hyvät, pahat ja helvetin rumat

Fallout oli juuri sitä mitä sen pitikin: ruma, toivoton ja armoton. Pelistä jäi kokematta melko paljon, ja luulen että joudun pelaamaan sen jossain vaiheessa uudestaan läpi hieman erilaisella hahmolla. Vaihtoehtoja onneksi riittää. Seuraavaksi varmaan kokeilen jotain helvetillistä sekasikiötä, jolla on Sarasvuon karisma ja Bull Mentulan lihaksisto. Päälle kun ripottelee vielä mieltymyksen isoihin aseisiin, voi olla melko mielenkiintoiset peliajat edessä…

Tällainen Wanha Pieru ei jaksa enää peleistä innostua samanlaisella sydämenpalolla kuin joskus nuorempana, mutta aina välillä sitä jää ihan kympillä koukkuun. Fallout 4 oli elämys, joka jää takaraivoon varmasti vähäksi aikaa. Vahva suositus.

15 peliä

Facebookissa kiertää meemi, jossa pitää listata 15 tärkeintä peliä asiaa tarkemmin miettimättä.

  1. World of Warcraft: peliaika on varmaan 1 – 2 vuotta. Tunnen edelleen vanilla-WOW:n kartat ja paikat paremmin kuin Turun keskustan. En uskalla asentaa clienttia, kun pelkään jääväni uudestaan koukkuun.
  2. Golden Axe: tästä alkoi värillisen tietokonegrafiikan aikakausi omalla kohdallani. Ikinä en päässyt jättiläisiä pidemmälle.
  3. Command & Conquer: kieli poskella, mutta rts-pelien ensimmäinen kuningas.
  4. Deus Ex: ehkä tunnelmaltaan eniten koskettava.
  5. Myth: tylyin tunnelma ever.
  6. Baldur’s Gate: ensimmäinen RPG johon jäin koukkuun.
  7. Diablo: ranteet huutavat hoosiannaa vieläkin.
  8. Halo: ensimmäistä kertaa korkealla avaruuden sfääreissä.
  9. Mass Effect: wow.
  10. WarCraft: tästä lähti koko WoW:n lore.
  11. Unreal Tournament: ainoa peli, jossa vaimoni on kyykyttänyt minua kunnolla.
  12. Call of Duty: aivot naulaan ja menoksi.
  13. StrarCraft: esport, jonka aloin ottaa vähän liian vakavasti.
  14. Dota 2: esport, johon tutustuin vasta viime vuonna. ”How could have I missed that!”
  15. Fallout: missään pelissä en ole nauranut niin paljon.

Aika vahvasti on Blizzardin pelit edustettuna. Paljon jäi hyviä pelejä pois listalta (Mortal Combat, Max Payne, Dragon’s Age, Doom, Ghost Recon ja Civilization), mutta kaikkea ei mahdu niin ei voi mitään.

Kaikki kirjoitukset löytyvät blogiarkistosta.