Veitsi kurkulla – kaunis on maailma

Olen ajellut partaani nyt puolitoista vuotta safety razorilla, ja isompia havereita en ole sillä vielä saanut aikaiseksi. Ajojälki on ollut mahtava, ja alkuahdistuksen jälkeen ajosta on tullut hyvin luontevaa. Sen lisäksi että hienomotoriikka on vähän kehittynyt, ei ole kauheasti tarvinnut pistää massia Giletten kalliisiin vaihtoteriin tai partavaahtoon. Sama saippuapalakin on kestänyt jo puolitoista vuotta (!), ja vasta nyt pääsen kaverin itse tekemän saippuan kimppuun (kyllä, jotkut tekevät itse oman saippuansakin).

Nyt sitten päätin siirtyä seuraavalle tasolle. Joulupukki toi tilauksesta klassisen partaveitsen (straight razor tai cuthroat razor).

Boker Extra Hollow Ground

Kyseinen veitsi on Bokerin 4/8” Extra Hollow Ground luukahvalla. Sen lisäksi pukki toi stropin (nahkahihna), jolla terää liipaistaan parikymmentä kertaa ennen operaatiota. Se ei ole varsinaista hiomista, mutta suomenkielistä vastinetta en oikein keksi. Tarkoituksena on vaan pistää metallin hampaat oikeaan suuntaan. Muut tarvikkeet minulla jo olikin hankittuna (Herrainpukimosta, tietenkin).

Miksi sitten riskeerata herkkä hipiänsä hiton terävällä veitsellä sohimalla?

  1. Ajojälki on sileämpi kuin vauvan hanuri.
  2. Iho ärtyy vähemmän kuin sähkö- tai 10 terän ihmejärjestelmällä.
  3. Säästää rahaa kun ei tarvitse ostella Giletten yms. kalliita vaihtoteriä.

Kaikki nuo kohdat olivat tietenkin pelkkää paskapuhetta. Todellinen syy on for shit and giggles ja koska voin. Olen vanhemmiten huomannut, että elämässä on vähän liiankin helppoa tehdä asioita vain ohimennen ja kevyesti. Parta ja parran ajaminen ovat selkeä osa omaa miehuuden käsitettä, ja tuntuu jotenkin hyvältä vain käyttää siihen vähän aikaa ja vaivaa. Olkoon tämä oma hiljainen protestini kiireelliselle elämälle.

Ensimmäiset pari ajokertaa olivat yhtä jännitysnäytelmää. Isojen poikien ohjeita noudattamalla onnistuin leikkelemään vain sitä mitä pitikin. Tärkeintä on huolehtia, että 1) veitsi on oikeasti terävä, 2) naamassa on riittävästi saippuaa ja muutenkin karvat ovat pehmeitä, 3) ei aja vasten karvaa ja 4) ei hosu. Sen lisäksi veitsen kanssa täytyy olla samaan aikaan varovainen ja määrätietoinen – ei voi kiirehtiä liikaa, mutta ei voi myöskään olla epävarma ja antaa käden täristä. Jos tekee sivuttaisliikkeitä – leikkaa naamaansa. Jos veitsi on väärässä kulmassa – leikkaa naamaansa. Jos veitsi on liian tylsä – leikkaa naamansa. Ja niin edelleen. Sen verran ensimmäisillä vedoilla jännitti, että en edes huomannut kun tukisormi oli silmämunan kanssa samassa kuopassa.

Nyt kun vielä oppisi ajamaan partaveitsellä kunnolla ennen kuin leikkaan korvan tai nenän irti.

Oikeaa parranajoa

Lopetin jo teininä partakoneen käytön. Risuparran kasvattamisen sijasta olen käyttänyt Giletteä koko pienen ikäni. Aika ajoin olen miettinyt ns. oikeaa parranajoa, mutta partaveitsen kanssa säheltäminen ei ole houkuttanut. On ehkä tullut nähtyä liian monta kauhuleffaa, joissa leikataan jotain aivan muuta kuin partakarvoja.

muhleKun Karl Filtnes kehui twitterissä (taas) oikean parranajon ihanuutta, päätin kokeilla mistä on kysymys. Parin YouTube-videon jälkeen oli aika selvää, että oikea parranajo on lähes nirvanaan verrattava kokemus, joka jokaisen miehen tulee oppia.

Siis ostoksille. Karlin suosituksesta ostin ns. safety razorin, johon saa näppärästi vaihtoteriä. Vinkit osoittautuivat hyviksi, ja oikeanlainen ajovarsikin löytyi laakista. Näillä mennään:

Viiltelyjä ei sitten tarvitse pelätä. Jos on ajellut aikaisemmin Giletellä, meininki ei ihan hirveästi poikkea opitusta. Jos taas on tottunut ajamaan partaansa repimellä, ero alkuperäiseen voi olla melkoinen.

Ja miltä se sitten tuntuu? Ihan helvetin hienolta! Parin viikon treenailun jälkeen ajaminen alkaa sujua, joskin operaation kestossa on vielä toivomisen varaa. Pidemmän ajon vastapainona saa supersileän ihon, päräyttävän hyvän fiiliksen heti aamusta ja poski pysyy sileänä (melkein) iltaviiteen asti. En voi muuta kuin suositella.

Kiitos Karl.

Kaikki kirjoitukset löytyvät blogiarkistosta.