Kolme pointtia tekoälystä

Tapasin Suomen tunnetuimman robotisaation puolestapuhujan, Cristina Anderssonin. Oli muuten järkyttävän hauska ja energinen parituntinen! En muista milloin viimeksi olisi saanut puhua yhtä kauan suu vaahdossa tekoälystä ja robottien vaikutuksesta yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen. Normaalisti keskustelukumppanit ohjaavat keskustelun hienovaraisesti muille urille siinä vaiheessa, kun keskustelu lähestyy singulariteettia ja ihmisen näköisiä androideja. Tällä kertaa kuitenkaan ei ollut kukaan hillitsemässä, eikä Katleenan lyöttäytyminen seuraan varsinaisesti keskustelua rauhoittanut.

Mitä enemmän tekoälystä lukee ja mitä useampia asiantuntijoita haastattelee, sitä selvemmäksi minulle käy, miten ison muutoksen kynnyksellä ollaan. Joka viikko kuuluu uutisia merkittävistä investoinneista ja esimerkkejä robottien ja tekoälyn läpimurroista. Jo lyhyen haastattelukierroksen perusteella minulle on selkeytynyt kolme asiaa:

1. Suomi laahaa tekoälykehityksen perässä

Maailmalla kaadetaan miljardeja tekoälytutkimukseen ja tekoälyteknologioiden käyttöönottoon. Kiina esimerkiksi ilmoitti hiljattain luovansa valtioavusteisesti 15 miljardin dollarin AI-markkinat vuoteen 2018 mennessä (mitä se sitten Kiinan tapauksessa tarkoittaakaan, jää nähtäväksi). Viimeisin positiivinen pilkahdus kotimaasta oli kuitenkin viime viikolla Valtioneuvoston periaatepäätös älykkäästä robotiikasta. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

2. Ei ymmärretä miten isosta asiasta on kysymys

Tämä luonnollisesti liittyy edelliseen kohtaan. Koska ei ymmärretä miten perustavanlaatuisen disruptiivisesta asiasta on kysymys, ei tietenkään myös investoida tai tehdä mitään muutakaan tulevaisuuden eteen. Meillä väännetään sellutehtaiden ja kaivosten kohtaloista, mutta samaan aikaan maailmalla rakennetaan jo toisenlaista todellisuutta. Tämän näkee jo siitäkin, miten robottiautoihin suhtaudutaan.

3. Tekoälykehityksen kovassa ytimessä on ihminen ja ihmisyys

Itse teknologiaa ja ohjelmointia olennaisemmassa roolissa on kuitenkin kysymys, mitä ihmisyys oikeastaan tarkoittaa? On mahdotonta suunnitella ihmismäisesti toimivia tekoälyjärjestelmiä tai robotteja, ellei ole selkeyttä siitäkään, mikä tekee jostain käytöksestä tai toiminnasta ihmismäistä. Miten esimerkiksi määritellään tietoisuus, ja miten se on ohjelmallisesti toteutettavissa tai testattavissa? Tai miten voidaan suunnitella eettisesti kiva tekoäly, joka haluaisi suojella ihmiselämää? Entä onko kaikki elämä suojelemisen arvoista? Mihin hintaan? Miten määritellään uteliaisuus? Entä rakkaus? Miten koneelle opetetaan tunneälyä? Entä sarkasmia?

Nämä kysymykset voivat tuntua tarpeettomilta tai jopa turhilta. Ne ovat kuitenkin tärkeitä kysymyksiä silloin, kun yritetään rakentaa järjestelmiä, jotka ovat interaktiivisessa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.

Tekoälytutkimukseen panostaminen ei ole fiksua pelkästään akateemisen mielenkiinnon vuoksi, vaan siitä on yhteiskunnalle myös valtavia taloudellisiakin hyötyjä. Esimerkiksi Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio DARPA arvioi, että pelkästään Persianlahden sodassa käytetty logistiikkatekoäly DART maksoi viikossa takaisin sen mitä DARPA oli laittanut rahaa tekoälytutkimukseen 30 vuoden aikana. 

Esimerkki tekoälyn kasvattamasta markkinasta: TrademarkNow

Tekoälyohjelmistojen kehittyminen ja robotiikka todellakin tuhoavat työpaikkoja. Monen mielestä se on paha asia, mutta itse en lukeudu tähän porukkaan. Teknologinen kehittyminen on luonnollinen tapa päästä jatkuvaan arvonnousuun, joka on taas välttämätön osa markkinataloutta. Ja jos vie ajatusta vähän pidemmälle, teknologinen kehittyminen ja sen mahdollistama talouden kasvu ovat demokratian ja hyvinvoinnin ainoa suoja.

Haastattelin uutta kirjaani varten (50 keissiä tekoälystä) kotimaisia yrityksiä, jotka käyttävät toiminnassaan tekoälyteknologioita. Samalla löytyi erinomainen esimerkki siitä, miten positiivinen vaikutus tekoälyllä on suppeallekin bisnekselle. TrademarkNow on Suomessa perustettu yritys, joka auttaa yrityksiä luomaan brändeja. Yhtiön kehittämän teknologian avulla tuotemerkkijuristit, luovat suunnittelijat ja organisaatiot voivat tarkistaa nopeasti, onko tuotemerkki liian lähellä jo olemassa olevaa tuotemerkkiä vai ei. Työ on tärkeää, koska jos valittu tuotemerkki osuu liian lähelle toisen yhtiön aggressiivisesti suojelemaa tuotemerkkiä, edessä voivat olla isot oikeudenkäynnit ja pahimmassa tapauksessa kaikki tuotemerkkiin kaadettu työ ja raha menee hukkaan. Se tarkoittaa pienimmillään kaikkien mainosten, tuotepakkausten ja sivustojen hukkaanheittämistä. Hirvittää ajatuskin.

Kuivin osa hommasta on tyypillisesti sellaista, että luova toimisto kehittelee kymmeniä nimiehdotuksia brändille. Niistä asiakas (tai asiakkaan juristi) sitten rankkaa sellaiset joita voi käyttää, ja pohjatyöhön kuuluu tavaramerkkiselvityksen tekeminen. Työ on yleensä tehtävä manuaalisesti, ja eri maiden rekisterit ovat keskenään erilaisia ja usein hankalia käyttää. Kaiken kaikkiaan siis puuduttavaa ja älyä vaativaa työtä.

Useimmilla asiakkailla on vain yksi tavaramerkki (oman yrityksen nimi), mutta useilla asiakkailla on tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia erilaisia tavaramerkkejä. Tuollaisen tavaramerkkiportfolion huolehtiminen on työlästä, ja uusien nimikandidaattien tarkastaminen on aikaa vievää puuhaa. Yhden asiakascasen nimikandidaatin pohjatyöhön menee helposti tavaramerkkijuristilta useita työpäiviä, ja koska tavaramerkkijuristeja ei Suomenkaan kokoisessa maassa ole montaa, kaikkien tavaramerkkijuristien yhteenlaskettu kalenteriaikakaan vuodessa ei riitä lähellekään kaikkien nimikandidaattien huolelliseksi tarkistamiseksi.

Toisin sanoen keinoälyavusteisella tuotteella ei ole hävinnyt yhtään työpaikkaa. Sen sijaan markkinan kysyntään on pystytty vastaamaan paremmin kuin aikaisemmin. Ilman tekoälytuotetta tuhannet tavaramerkit jäisivät tarkastamatta tai saman työn joutuisi tekemään asiakas. Keinoäly muuttaa taloutta, ja tässä on siitä kovan luokan esimerkki.

Tiedätkö sinä hyviä tekoälyn kanssa työskenteleviä yrityksiä, jotka sopisivat haastateltavaksi kirjaani? Vinkkaa siitä sähköpostitse tai kommenteissa!

Mitäs sitten tehdään, kun Suomessa on 4,5 miljoonaa työtöntä?

Tekoäly ja robotisaatio tulevat – ja lujaa. Sen lisäksi, että robotit vievät liukuhihnatyöt, tekoäly tulee ja vie vielä loputkin. Yhteiskunnan iso ongelma tulee olemaan lähimpien vuosikymmenien aikana se, mitä tehdään kaikille niille ihmisille, joille oikeasti ei ole töitä. Viimeksi tänään kuului kummia Kiinasta, jossa Foxconnin tehdas pisti robottiorjat hommiin. Muutoksen seurauksena yhdestä tehtaasta lähti samassa rykäyksessä 60 000 työpaikkaa, mikä tarkoittaa että yli puolet tehtaan ihmisväestöstä sai etsiä uusia hommia. Tilanne ei ole sen turvallisempi muillakaan aloilla: 80 % lääkärien töistä voisi ihan hyvin hoitaa tekoäly ja Gartnerin arvion mukaan joka kolmas työpaikka lähtee alta vuoteen 2025 mennessä – alasta riippumatta. Hurjia lukuja, ja luultavasti ne ovat vielä alakanttiin.

Sama tilanne on periaatteessa jo nytkin, kun kotimaassa tulee edullisemmaksi istua kotona nyhtämässä nenäkaivantoa kuin liukuhihnalla liimaamassa kapuloita. Muutos tulee olemaan kuitenkin kuumottavampi, koska kuten nytkin, tulevaisuuden työmarkkinatilanne johtuu kysynnästä ja tarjonnasta: jos robotit tekevät tekoälyjen suunnittelemat tuotteet edullisemmin ja laadukkaammin kuin työehdoista kitisevät lihasäkit, on ihan turha ihmetellä miksei työtä riitä kaikille.

Jos kaikki menee hienosti, kaikkien ei edes tarvitse käydä töissä. Kun robotisaatio ja tekoälyn kehitys vääjäämättömästi painavat elämisen perustarpeiden kustannukset edullisemmaksi kuin ikinä, myös ihmisarvoisen elämän ylläpitohinta halpenee. Suomeksi sanottuna, saa istua kotona kelteisillään aivot virtuaaliavaruudessa, samalla kun robotti-Riitta (tai -Reijo) huolehtii myös muista lihaisista tarpeista. Vaikka muutos ei tapahdukaan ihan hetkessä, meidän jälkeläisemme eivät enää tule muistamaan mattojen tamppaamisesta tuon taivaallista. Hyvä jos itsekään enää muistaa miten se hoituu.

Ihmiset osaavat olla kuitenkin tyytymättömiä vähäänkin. Onnellisuus tunnetusti mitataan vertaamalla omaa elämää ja aineellista omaisuutta naapureihin ja tuttuihin, joten aina pitää saada jotain vähän enemmän. Ja koska kaikille ei nyt kuitenkaan voi sitä Mersua antaa oman mökin rantaan ajelua varten, täytyy olla mekanismi jolla ihmiset voivat hankkia halutessaan itselleen lisää onnea ja elämyksiä. Sen mekanismin paras työkalu on aina ollut ja tulee vastaisuudessakin olemaan valuutta, ja sitä saa vain muilta ihmisapinoilta. Se tarkoittaa, että työtä pitäisi pystyä tekemään.

Mutta mitä tekemistä on sellaisilla ihmisapinoilla, jotka ovat liian tyhmiä tekoälyiksi, liian nakkisormia robottien työkavereiksi ja liian veemäisiä asiakaspalveluhommiin? Valitettavasti, ei kauheasti mitään. Kyvyttömän ja haluttoman ihmisorjakkeen kohtalo on luultavasti tyytyä ryystämään hyperorgaanista kasvisproteiinipirtelöä kotisohvalla. Toivottavasti Robinsonin-Temptation-island-dendrofiilille-lapsimorsiamet-hästäg-Suomi kauden numero 34 jaksot kiinnostavat, koska ainoa kontribuutio yhteiskunnalle tulee olemaan tissibotti-Tiinan ja kurvibotti-Katrin väliseen voittajaäänestykseen osallistuminen. Jos tällainen tulevaisuudenkuva ei miellytä, kannattaa alkaa todellakin miettimään, mikä on oma vahvuus tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Tämä onkin yksi lisäsyy, miksi tarvitaan jonkinlainen uudistettu perustoimeentulon muoto. Nykyinen työn välttelyyn ja ammattiyhdistysliikkeiden etujen ylläpitämiseen lukkiutunut systeemi ei toimi, ja tulevaisuudessa se toimii vielä huonommin. Elina Lepomäen Libera-ajatuspajassa hahmottelema perustili on yksi mahdollinen apuväline (disclaimer: olen Elinan tukijoukoissa, vaikka en Kokoomukseenkaan kuulu. Elina on vaan fiksuinta mitä Suomelle voisi tapahtua).

Kaikki kirjoitukset löytyvät blogiarkistosta.