Yksi asukokonaisuus tuo mielenrauhaa

Paitoja.

En muista tarkkaan, milloin aloin pukeutua samoihin vaatteisiin työkuvioissa (siis identtisiin vaatteisiin, en samoihin vaatteisiin joka päivä). Luulen että se tapahtui siinä kohtaa, kun oli helkkarinmoinen kiire ja samaan aikaan piti miettiä, mitkä housut käyvät minkäkin paidan kanssa. Kun esikoinen roikkuu jalassa ja yrittää samalla kurlata suunsa tulikuumalla kahvilla, asukokonaisuuden miettiminen on ehkä viimeinen asia mitä haluaa tehdä.

Olen huomannut, että samanlaisiin vaatteisiin pukeutumisesta on pari etua:

  1. Säästyy aikaa ja vaivaa.
  2. Säästyy energiaa olennaiseen.

Tietenkin tässä kuviossa myös menettää. Moni haluaa pukeutua erilaisiin vaateparsiin ihan vain siksi, että siitä tulee hyvä mieli. Valitettavan usein juuri kukaan ei kuitenkaan huomaa vaatteita, elleivät ne pistä silmään joko hyvällä tai huonolla tavalla, joten en koe tätäkään ihan hirveänä menetyksenä.

Maailmalla on muitakin, tunnettuja monopukeutujia, esimerkiksi mr. Facebook ja edesmennyt Steve Jobs. Myös Barack Obama käyttää vain kahta pukua. Jos sinäkin siis haluat säästää aikaasi olennaiseen, kippaa 99 % vaateparrestasi pelastusarmeijalle. Muista kuitenkin hankkia ensin riittävästi samanlaisia vaatteita, ettei tule työkavereilta sanomista.

Uusi kämppä, uudet kuviot

Viimeinen vuosi on ollut kohtuullisen turbulenttia aikaa siviilipuolella. Ensin murtui selkä ja tapasin herra mölön. Nyt sitten laitettiin ns. lusikat jakoon. Isoimmat itkut on itketty, poikien tapaamiskäytännöistä sovittu ja omat kamat on kiikutettu uuteen kämppään. Ja tietenkin Ikeasta on käyty täydentämässä tarpeelliset kodin tarvike-esineet.

Vähäistä omaisuutta pakkaillessa tuli mietittyä, että mitä tavaraa sitä oikeasti haluaa kantaa mukanaan. Omassa elämässä on takana kuitenkin parisenkymmentä postiosoitetta, joten voisi ajatella, että ylimääräistä rojua ei pääsisi kovin helposti kertymään. Jostain kumman syystä joka muutossa mukaan on kuitenkin tarttunut kaikenlaista roinaa, jota ei välttämättä haluaisi enää raahata seuraavaan paikkaan.

Itse valitsen omaisuuden yleensä näillä perusteilla:

  1. Tarvitsenko tätä?
  2. Rakastanko tätä?
  3. Onko se kaunis?
  4. Liittyykö tähän esineeseen joku tärkeä muisto tai tarina?

Jos yksikään näistä kohdista ei kilistele kelloja, ei esineen omistamiselle oikeastaan ole mitään pointtia, ja kaman voi ihan hyvin tunkea kierrätykseen tai roskikseen. Samalla logiikalla valkkasin sitten omaisuuteni tässäkin siirtymässä. Mukaan lähti vain rakkaita ja tärkeitä esineitä.

Ja mitä sitten tein aivan ensimmäiseksi? Tietenkin virittelin uskollisen Arcam -stereoni System Audio -kaiuttimineen.

tarkeimmat-ensin

Kapitalistin kasvatusopas, osa 3: pankit

Esikoisemme suoritti urotyön, kun antoi poistaa ihan helkkarin ison tikun sormesta. Sen seurauksena hän sai palkkioksi kokonaista kolme Angry Birds-kolikkoa (heijastimia, joista on jostain syystä nauhat katkeilleet). Yhden kolikon markkinahinta on 20 kolikkoa, joten potti oli ihan kohtalainen pienelle miehelle. Koska kauppaan mentäessä ei ole mielekästä kanniskella mukana kuuttakymmentä pokerimerkkiä lilliputtitaskuissa, pääsimme ohimennen opettamaan pankkitoiminnan perusteet.

Ensimmäiseksi tietenkin kolikot laskettiin tarkasti yhdessä, ettei vahingossakaan vaan anneta katteettomia sitoumuksia. Sitten vaimo kirjoitti kolikkomäärän lapulle, jota vastaan sitten esikoinen voi rahaansa käyttää. Tämä vastaa melko tarkkaan sitä tilannetta, mihin tarpeeseen pankit alunperinkin syntyivät.

”Nyt on kätevää, kun kaikki ei näe että mulla on paljon kolikoita.”

Näin on, poikaseni. Näin on.

Mitähän seuraavaksi… osakemarkkinoiden perusteet?

Pankkitoiminnan perusteet

 

Muistatko sinä ensimmäisen tietokoneesi?

Tämä nyt tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta olen aina ollut kunnon nörtti. Silmälasejani ei ole tarvinnut turpiinottamisen jäljiltä toki teippailla yhteen, mutta se johtuu vain siitä, että olin niin fiksu että laitoin lasit aina suojaan ennen kuin rystypurilaisen tarjoilu alkoi. Tämä oli aivan perusruokavaliota nörteille 80-luvun Kuopiossa. Ja mikä onkaan nörtimpää kuin tietokoneet.

Kansantalouden suhteen elettiin kai melko ok aikaa, mutta ei se arjessa ihan kauheasti näkynyt. Maistoin pizzaa ensimmäisen kerran joskus 1988, ja sitä ennen suurinta herkkua lähikaupasta olikin jauhoinen lauantaimakkara. Virastoissa ja toimistorakennuksissa haisi vielä tupakka, ja betonikolhoosit olivat edelleen suosittu arkkitehtuurin ilmentymä (näin jälkikäteen ajateltuna aikakausi kuulostaa ihan Neuvostoliitolta). Tuon ajan tietokoneet olivat enemmänkin kehittyneitä sähkökirjoituskoneita, ja varsinaisia tietokoneita alkoi hiljalleen ilmestyä eri muodoissaan vähän varakkaampiin perheisiin ja yrityksiin.

Ensimmäisen kerran pääsin käpälöimään oikeaa tietokonetta kummisetäni toimistolla. Sen verran kova veto oli tietokoneiden suuntaan, että muiden tuijottaessa telkkaria hipsin viihdyttämään itseäni taulukkolaskentaohjelmalla. Oli melko futuristinen olo, kun junttasi koneeseen lerpun ja sai palkkioksi eteensä vilkkuvan komentotulkin. Komentoriville pystyi kirjoittelemaan vaikka mitä, ja jos kävi tuuri, löysi jonkun komennon joka oikeasti tekikin jotain. Ja jos kävi oikein hyvä tuuri, se samainen komento ei pyyhkinyt koko lerppua tyhjäksi.

Vaikka komentotulkin käskyttäminen olikin mitä mielenkiintoisinta puuhaa, vastannee se nykyasteikolla viihdyttävyydeltään vähän samaa kuin kasaisi räkätapeilla käpylehmiä. Vihreässä näyttöpäätteen valossa kylpiessäni kuitenkin päätin, että jotenkin tähän tietokonemaailmaan on päästävä mukaan. Ja koska oikeaan tietokoneeseen ei ollut varaa, hommasin heti tilaisuuden tullen kirpparilta käytetyn funktiolaskimen (taisi olla Casio FX-7000G) pahinta tietokonekuumetta helpottamaan.

Laskin oli pienissä näpeissä sen verran iso, että sitä saattoi pitää sopivasti virittyneellä mielikuvituksella oikeana tietokoneena (ja nykyään ei tarvitse edes kuvitella). Sen lisäksi että laskimella pystyi laskemaan kaikenlaista, sillä pystyi myös piirtämään. Siis pystyi, jos osasi ensin kirjoittaa kaavan, jonka mukaan laskin sitten piirsi kuvaajan t-o-d-e-l-l-a-h-i-t-a-a-s-t-i. Funktiolaskimen käyttäminen piirto-ohjelmana oli kuitenkin hieman haastavaa, ja piirtelyn lomassa kului patteripaketti jos toinenkin erilaisia käyriä opetellessa. Eipä tosin mennyt aivokapasiteetti hukkaan, kun yritti hahmotella sopivan muotoisia sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia sinikäyriä säätämällä.

Tämä on nätti tapa kertoa, että piirtelin taskulaskimella tissikuvia. 

Kaikki kirjoitukset löytyvät blogiarkistosta.