Tavoitteet, toteutus ja takaiskut

Kahdeksan vuotta sitten tajusin selkeällä kirkkaudella, että jos jatkan samaa tietä, edessä olisi ennenaikainen kuolema. Olo oli kaikin puolin paska, kroppa natisi liitoksissaan ja muutenkin oli asioita, joihin en ollut itsessäni tyytyväinen. Tiesin myöskin, etten voi korjata kaikkia elämäni epäkohtia yhdellä kertaa. Kun tajusin tämän, tein itselleni 10-vuotissuunnitelman:

  1. Lopeta unilääkkeiden käyttö.
  2. Mene terapiaan.
  3. Hankkiudu eroon alkoholista.
  4. Ryhdy liikkumaan säännöllisesti.
  5. Aloita saliharrastus.
  6. Ryhdy syömään terveellisesti.
  7. Opettele nukkumaan paremmin.

Kun listaa katsoo, tulee pakostakin aika uuvahtanut olo. Kaikkia asioita ei voinut tehdä kerralla, joten oli pakko palastella lista tärkeysjärjestykseen. Ensimmäiseksi saivat lähteä unilääkkeet. Burnoutin ja epäonnistuneen masennushoidon seurauksena jäin nalkkiin unilääkkeisiin, niinpä lopetin niiden käytön ns. cold turkey -metodilla. Hirveitä myrkkyjä.

Alkoholin poisjättäminen oli melko vähäeleinen tapahtuma. Esikoisen syntymän jälkeen en vain enää halunnut alkoholia elämääni, joten se jäi pois. Valitettavasti sosiaalinen elämä vähän kärsi, mutta sittemmin ei ole kyllä harmittanut. Tajusin myös, että useimmiten join vain siksi, että sietäisin sosiaalisten tilanteiden painetta ja idioottien seuraa. Ja päädyin sitten samalla itsekin olemaan idiootti.

Kun unilääkkeet ja alkoholi olivat häipyneet elämästäni, sydämentykytys tasaantunut ja muutenkin alkoi tuntua että ehkä en kuolekaan, menin terapiaan. Jos ihmettelet miksi, edellisessä kirjoituksessa mainittu viimeisin esimerkki on ihan omasta elämästä. Ensimmäiset kolme vuotta terapiasta tuntuivat lähinnä perslihasten leventämiseltä, mutta neljäntenä vuonna aloin jo huomata positiivisia vaikutuksia. Kognitiivinen psykoterapia toimii minun tapauksessani melkoisen hyvin. En pääsääntöisesti nimittäin kertoile itsestäni ihmisille kovin syvällisiä asioita, koska olen vähän liiankin hyvä väistämään itselleni kivuliaat ja hankalat aiheet. Terapeutin kanssa sellaista ongelmaa ei ollut, koska se ruoja vain istua pönötti hiljaa tuntikaupalla.

Muistan yhdenkin istunnon, jossa terapeutti vain odotti minun puhumistani 20 minuuttia. Se oli ihan jäätävää. Ensimmäistä kertaa elämässäni hävisin hiljaisuusleikin.

Terapian edistyessä sain kiinni myös fyysisen hyvinvoinnin merkityksestä, joten kolmisen vuotta sitten aloin käydä pitkillä kävelylenkeillä. Kävelylenkit ovat mitä mainioin tapa purkaa energiaa ja rauhoittua stressaavan päivän jälkeen. Ja koska minulla on ihan liian vähän aikaa, lenkit ovat myös oiva paikka kuunnella äänikirjoja ja podcasteja. Kilometrejä kertyy päivässä edelleen useita, vaikka en enää harpokaan päivittäisiä viiden kilometrin marsseja kuten aloittaessani.

Kävely tekee hyvää mielelle ja keholle.
Kävely tekee hyvää mielelle ja keholle.

Vähän yli vuosi sitten aloitin saliharrastuksen. Jännitti ihan saatanasti. Minulle oli jäänyt nuoruudestani hirvittävä trauma liikkumisen suhteen, joten tämä oli henkisesti kaikkein korkein kynnys. Ystävien vitt… tuen avulla selvisin kuitenkin ensimmäisistä kerroista ilman isompia kommelluksia. Ja koska halusin päästä mahdollisimman helpolla, palkkasin personal trainerin auttamaan perusliikkeiden kanssa. Nyt tulokset alkavat jo vähän näkyäkin, eivätkä hartiat enää mahdu lempipukuuni.

100 kg
Nyt salilla nousee jo syväkyykyssä 100 kg. Aloittaessani en jaksanut nostaa edes tankoa.

Tänään olen menossa kohdassa “ryhdy syömään terveellisesti”. Olen siis melkein pääsemässä 10-vuotissuunnitelmani päätepisteeseen. Matkalla on ollut kohtalaisesti takapakkeja ja hidasta etenemistä. Kun pitkäaikaiset tavoitteet tykyttävät takaraivossa, se on kuitenkin auttanut puksuttamaan kohti sellaista tulevaisuutta, jossa haluan elää.

Muutos ei koskaan ole mikään ulkoapäin tuleva taikasauvan tökkäisy. Se on sisältäpäin lähtevä pirun hidas prosessi, jonka jokainen lykkäyspäivä lykkää myös tavoitteiden toteutumista.

Salimörkötehtaalta päivää!

salilla

Osallistuin Jari ”Bull” Mentulan All Out -valmennukseen. Kymmenen viikon mittainen spurtti on nyt päättynyt, ja olo on olosuhteet huomioiden mitä mainioin. Välillä oli kyllä sellaista tuskaa että ei ole tosikaan, mutta se oli täysin sen arvoista.

Mentuloinnin seurauksena huomasin, että olin tehnyt kolme asiaa ihan päin helvettiä.

1. Ravinto

Söin liian vähän ja vääriä asioita. Mentulointikuurin alussa sain päästettyä irti sokerista, ja nyt olo on ihan sairaan paljon parempi. Ensimmäiset kolme päivää olivat kyllä ihan helvetillistä päänsärkyä ja vitutusta, mutta sen jälkeen helpotti. Ei ole tehnyt karkkia mieli sen jälkeen. Suklaan tai jonkun leivoksen näkeminen ei aiheuta minussa minkäänlaisia reaktioita. Hämmentävää.

Mentuloinnin aikana aloin seurata myös tarkemmin proteiinimääriä ja hiilihydraattien laatua. Lopputuloksena tulee kiskottua aikamoisia määriä kasviksia. Sen lisäksi ravintoon tulivat mukaan myös laaturasvat (kalanmaksaöljy ja oliiviöljy).

Maitotuotteiden vähenemisen vuoksi myös kahvin juominen jäi vähemmälle. Edelleenkin päivässä menee se pari kuppia kahvia maidolla, mutta parina päivänä olen huomannut, että kahvi on jäänyt välistä kokonaan. Ei paha.

2. Treeni

Treenasin liian vähän ja liian monotonisesti. Vaihtelulla on merkitystä, ja ärsykkeestä se lihas kasvaa. Sen lisäksi treenasin aikaisemmin vain kolme kertaa viikossa. Se sopii paremmin kiireisen toimarin elämänmenoon, mutta käytännössä tuloksia alkoi tulla vasta todella kun treenimäärä kasvoi neljään kertaan viikossa. Nyt olen sitten pitäytynyt neljässä kerrassa per viikko.

Bull’s All Out oli siitä erinomainen valmennus, että jokaisesta liikkeestä oli laadukas video, jossa liike selitettiin ja näytettiin kunnolla. Huono puoli on se, että videoita ei enää valmennuksen jälkeen näe.

Kieltämättä ihan joka treenissä ei tuntunut niin miehekkäältä.
Kieltämättä ihan joka treenissä ei tuntunut niin miehekkäältä.

3. Lepo

Olin täysin aliarvioinut levon merkityksen. Sen lisäksi, että unta tarvitsee muutenkin tasapainoiseen elämään, lihas kasvaa levossa. Ja jos treenaa 4 tai 5 kertaa viikossa, levostakin oikeasti täytyy huolehtia. Muuten iskee väsy ja paikat menee paskaksi.

Lepoon liittyy myös flunssat/sairaudet ja niistä toipuminen. Minulle (ja aloitteleville salimöhkäleille yleensäkin) kaikkein pahinta uuden saliharrastuksen kanssa ovat ne ensimmäiset pakolliset tauot, jotka jossain kohtaa tulevat eteen. Ensinnäkin flunssan iskiessä kynnys jättäytyä pois salilta käy luonteelle ihan tosissaan. Ja sitten kun on flunssan sairastanut, kynnys mennä uudestaan salille voi olla todella kova. Tällä kertaa oli todella paljon helpompaa ottaa taukoa, koska… no, Bull on ihan helvetin pelottavan näköinen mies, ja se käski.

Entä mikä sitten oli lopputulos kymmenen viikon itsekidutuksesta? Rasvaa lähti kropasta kymmenen kiloa eli 20 voipakettia. Eron näkee peilistä. Sen lisäksi tulokset tietty paranivat kivasti. Mielenkiintoisin suoritus oli 5000 kg kokonaiskuorma jalkakyykyssä, kun piti osallistua #WWWP5K-haasteeseen Twitterissä. Yhtään ei kaduta, vaikka välillä pelkäsinkin kuolevani käsivarret rullaantuneena painojen alle.

Seuraava Bull’s All Out tulee myyntiin joskus vuoden 2017 alussa. 

Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi vain pari kuukautta aikaa?

Kirjoitin keväällä ikävästä tapahtumasta, jossa selän murtumisen yhteydessä keuhkoista löytyi möykky jonka nimesin Mölöksi. En tosin kertonut, että tilanne ei ollut vielä ohi. Erilaisten testien kavalkadin jälkeen tuli seurantasykli, ja kriittisin seurantatutkimus on nyt takana. Mölö ei ole paisunut, ja se on melko suurella varmuudella arpi jostain vanhasta keuhkon tulehdustilasta. Nyt uskaltaa siis jo hengittää.

Se on ihan helvetin pysäyttävän brutaali tunne, kun ei ole varma, näkeekö seuraavaa joulua vai ei. Kun epävarmuus oli pahimmillaan, sähköhammasharjani meni rikki. Muistan tuijottaneeni sitä vilkkuvaa ja surisematonta kapistusta, ja ajattelin että uutta ei varmaan vielä kannata ostaa. Kaikkein pysäyttävin hetki kuitenkin oli se, kun kävin radioisotooppitutkimuksessa TYKSin kellarissa. Kroppaan ruiskutettiin radioaktiivista ainetta, jonka kertymistä sitten kuvattiin. Se ei kuitenkaan ollut pysäyttävää, vaikka olikin ”jee, tuleekohan minusta supersankari, jonka supervoima on kärttykatse” -jännittävää. Pysäyttävintä oli odottaa samassa kerroksessa, jossa annetaan lasten sädehoidot. Se tunne kun tuijottaa sellaista keraamista seinälaattaa, johon on liimattu piristykseksi laimeita perhosenkuvia. Se tunne kun tajuaa, mitä monet vanhemmat ovat tässä samassa paikassa varmaan tunteneet. Kaikki se pelko, ahdistus, kipu ja voimattomuus. Voin sanoa, että sydämeni murtui ihan vähän sinä päivänä.

En kertonut kovinkaan monelle mahdolliseen kuolemaan liittyvistä ajatuksistani tuona aikana. Useimmat läheiset suhtautuivat tilanteesta puhumiseen vähän kielteisesti, osa yritti olla huomioimatta koko asiaa. Loppujen lopuksi en kertonut kenellekään, mitä valmisteluja mielessäni kävin läpi. Se oli helpompaa. Nyt kun tilanne on jo ohi, voi vähän aiheesta avautuakin. Tyypilliseen tapaani tein jo suunnitelmia erilaisten vaihtoehtojen varalle. Tein esimerkiksi listan asioista, joita halusin tehdä. Mitenkään vähemmän yllättäen, listalla oli enimmäkseen ihmisten tapaamisia ja kokemuksia. Listalta ei tosiaan löytynyt sellaisia kuin ”juttele puhelinmyyjälle”, ”juo viinaa”, ”osta jotain kivaa” tai ”mene töihin”.

Deathlist

Moni kuvittelee, että läheltä liippasi -tilanne tekee pehmeämmäksi. Surprise, motherfuckers! Ei tee. En siedä enää samaa paskaa kuin vuosi aikaisemmin. Saas nähdä mitä tästä seuraa, mutta ei ainakaan pelkkiä pehmeitä aatoksia.

Jos sinä kuulet, että ensi joulu voi olla viimeisesi, mitä haluaisit tehdä? Siis oikeasti? Ja tämä ei ole mikään retorinen kysymys. Sama tilanne voi tulla eteen aivan kenelle hyvänsä (esimerkiksi viimeksi isoja juttuja joutui miettimään myös yrittäjäkollegani Jari, jonka tarinan loppu oli onneksi onnellinen). Jos aikaa onkin jäljellä viikkoja, siinä ajassa ei maailmaa kierretä tai perhettä perusteta.

Carpe diem, perkele.

Onnellisuuden lista

Aika paljastella jälleen henkilökohtaisuuksia.

Kirjoitin pari vuotta sitten itsensä tuntemisen merkityksestä esimerkiksi strategiasuunnittelun pohjana. Yksi keskeinen apuväline itselleni on ollut Rubin Gretchenin The Happiness Project -kirjaan perustuva Lista. Lista on yksinkertainen lista asioista, joita noudattamalla voi tulla onnelliseksi. Lista on henkilökohtainen ja sen sisältö riippuu pitkälti siitä mitä haluaa omassa persoonassaan painottaa.

Monikaan ei varmaan osaa yhdistää tästä listassa esiintyviä pehmeitä piirteitä allekirjoittaneeseen. Siitäkin huolimatta tai juuri siksi, tässä on minun listani:

  1. Ole Optimus Prime. Tämä liittyy johtamiseen ja omaan persoonaan. Millainen johtaja haluan olla?
  2. Luota hämähäkkivaistoon.  Yhdeksän kertaa kymmenestä olen huomannut, että oma vaisto on ollut oikeassa. Iso osa ongelmista olisi ollut elämässäni vältettävissä, jos olisin vain kuunnellut alitajuisten mekanismien tuotoksia.
  3. Ei. Tästä olen kirjoittanutkin. On hirvittävän tärkeää, että oppii suojelemaan omia rajojaan.
  4. Älä ota ilkeytenä sellaista joka on selitettävissä typeryydellä. No, tämä on itselleni vain hyvä muistutus. Suurin osa tilanteista joissa olisi voinut loukkaantua, johtuu vain siitä että toinen osapuoli on puupää – siitä ei kannata ottaa kierroksia tarpeettomasti.
  5. Päästä irti vihasta. Jep. Janne-setä voi olla hyvin, hyvin vihainen.
  6. Rakasta itseäsi. Imelää, mutta hyvä muistuttaa itseään siitä että kaikessa ei ole ihan läpipaska.
  7. Etsi aina kauneutta. Tämä on enemmänkin muistutus siitä, mitä vaihtoehtoja valita jos vaihtoehtoja on tarjolla. Pätee työkaluihin, ohjelmiin ja myös persooniin.

Tämän listan kanssa olen nyt elänyt jo monta vuotta. Se tuntuu edelleen oikealta. Useassakin kohtaa on usko loppunut, mutta aina kun törmää henkiseen seinään tai huomaa että ei ole varma mitä pitäisi tehdä, listasta on ollut apua.

Millainen olisi sinun listasi?

Kaikki kirjoitukset löytyvät blogiarkistosta.