AI demokratisoi luovan työn kaikkien saataville

AI demokratisoi luovan työn kaikkien saataville

Olen kirjoittanut tekoälystä paljonkin menneinä vuosina (mahdollisesti luettavan arvoisia kirjoituksia ovat esimerkiksi Kolme pointtia tekoälystä, Mitäs sitten tehdään, kun Suomessa on 4,5 miljoonaa työtöntä? ja Et kelpaa edes patteriksi — pohdintaa singulariteetista). Vaikka monessa asiassa olin mielestäni ihan oikeassa, en todellakaan osannut arvioida miten nopsaan kehitys harppasi tällä kertaa. Ilo olla välillä vähän väärässäkin.

Muistan, kun vähän aikaa sitten vielä naureskeltiin tekoälyn generoimille kuville. Nyt ei enää kauheasti naurata, sillä Midjorneylla saa puskettua kohtuullisen edullisesti ulos tällaista materiaalia:

Hänen ylhäisyytensä Ingrid pilvipallero ensimmäinen.
Mies ja pojat.
Poika sateessa. 

En tiedä sinusta, mutta itse en osaisi tehdä tuollaisia kuvia sen enempää digimaalauksen kuin 3D-mallintamisen keinoinkaan. Midjourneyn avulla sen sijaan tuntuu, että vain oma mielikuvitus on rajana.

Kuvien lisäksi disruptiota puskee nyt sitten vähän isommalla syötöllä myös luonnollisen tekstin puolelle. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että aikaisempi GPT-3 (ja siihen perustuva ChatGPT) on jo vanhaa teknologiaa, kun GPT-4 tuli suljettuun testiin.

Ja voi pojat millainen se onkaan!

Pahasti näyttäisi siltä, että suljetussa testivaiheessa oleva GPT-4 on sen verran toimiva kapistus, että tässä lähtee lyhyessä ajassa työpaikka aika monelta paperinpyörittäjältä. Aikaisemmin meitä suomalaisia on suojellut pieni vähemmistökielemme, mutta sekään ei ole enää hidaste.

Alla viimeisimpiä päräyttäviä (enimmäkseen) GPT-4 -toteutuksia:

Yllä olevista twitterketjuista huomaa, miten iso osa ihmisistä elää epätietoisuudessa ja suorastaan kieltäymyksessä AI-ilmiön suhteen. Kyllä, iso osa esimerkeistä eivät ole parasta laatua tai vielä lähellekään sitä. Mutta tekoälyavusteiset työkalut ovat jo nyt sillä tasolla, että tavallinen ihminenkin pystyy tuottamaan jotain ja helposti.

Tähän loppuun vielä sopii hyvin Bob Dylanin biisi.