Robotti

Asiakkaani teki vessassa istuessaan viikkojen työn

"Eipä ole ennen veskissä istuessa tullut tehtyä kotisivuja."

Asiakas laittoi minulle riemukasta viestiä hieman Taskuhallitus®-tapaamisen jälkeen. Olin juuri neuvonut, miten esimerkiksi Clauden avulla voi rakentaa nopeasti verkkosivuston prototyypin. Asiakas vei sitten homman astetta pidemmälle ja ohitti WordPressin kokonaan tekemällä koko sivuston vain keskustelemalla Clauden kanssa.

Huh.

Asiakas oli tietenkin ensin kokeillut sivustouudistusta perinteisellä tavalla digitoimiston kanssa. Jälki oli ollut ihan ok, mutta muutoksia tehtiin yksinkertaisesti liian hitaasti. Yhteistä säveltäkään ei oikein löytynyt. Tilannetta ei helpottanut sekään, että WordPress tuntui käytössä kankealta. Pieniinkin muutoksiin saattoi mennä päiviä.

Clauden kanssa tällaista ongelmaa ei ollut. Kun brändi-ilme oli jo olemassa eikä sisältöihin tarvinnut tehdä isoja muutoksia, uuden ilmeen rakentaminen oli lopulta varsin suoraviivaista ja nopeaa. Puhutaan oikeasti minuuteista viikkojen sijasta.

Tässä kohtaa on tietty helppo nyökytellä. Mutta pysähdy hetkeksi tuon aikaeron äärelle.

Kyse ei ole nimittäin vain kotisivuista. Kyse on siitä, että sama tehtävä, johon kilpailijasi käyttää kaksi viikkoa, hoituu joltakulta toiselta iltapäivässä. Ja tämä ei koske vain kotisivuja, vaan kymmeniä yrityksen arkisia tehtäviä. Etumatka ei synny yhdestä isosta loikasta, vaan siitä, että pieni nopeusero kertautuu joka ikinen viikko.

Tätä taustaa vasten vähän jännittää sellaisten yritysten puolesta, jotka eivät rakenna aktiivisesti kilpailuetua AI:n avulla.

Ei tämä murros tietenkään kaada kaikkia yrityksiä. AI-vallankumous kuitenkin pakottaa yrityksiä muuttumaan, oli tekoälystä sitten itse mitä mieltä tahansa. Yhdelläkään yrityksellä ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä passiiviseksi. Tässä kohtaa on paha virhe jäädä vain odottelemaan, mitä tapahtuu.

Mutta on toinenkin vaarallinen virhe.

Se on antaa koko firman AI-transformaatio jonkun sisäisen intoilijan vietäväksi. Intoa ja kokeiluhalua on tietenkin hyvä olla, mutta jos johtaja antaa pienessä ahdistuspaniikissa yksittäiselle innostujalle liikaa valtaa tai sysää yrityksen tärkeimmät AI-päätökset yhden työntekijän taakaksi, lopputuloksena on helposti kaoottinen teknologiaviidakko ilman minkäänlaista liiketoiminnan logiikkaa. Pian kukaan ei enää tiedä, mitä järjestelmiä on käytössä, miksi niitä käytetään ja kuka vastaa mistäkin siinä vaiheessa, kun joku paikka lopulta pamahtaa.

Passiivinen yritys ainakin tietää, että se on jäljessä kilpailijoitaan. Sähläävä ei tiedä sitäkään.

Ensimmäinen askel tilanteen korjaamiseksi ei kuitenkaan ole iso AI-projekti vaan tarkan tilannekuvan muodostaminen. Ilman sitä AI-transformaatiosta tulee helposti joko pelokasta hidastelua tai kallista sähläystä.

Ja siinä voin auttaa sinua.

AI Täyskäännös®-kartoituksessa käymme yhdessä läpi:

  • missä kohtaa yrityksesi on nyt
  • missä AI voisi oikeasti auttaa
  • mitä kannattaa tehdä seuraavaksi
  • ja missä järjestyksessä

Ei mitään geneeristä AI-höttöä ja käsienheiluttelua, vaan selkeä tilannekuva ja yrityksellesi räätälöity etenemissuunnitelma.

Varaa kartoitus tästä.