Kannet Kindlelle

kindle2
moleskine-for-kindle

Yksi iso miinus Kindlessä on: siihen ei voi kirjoittaa. Tai voi, mutta se on uskomattoman tuskallista. Ipadissa voisi tehdä toki muistiinpanot Evernotella, mutta iPadilla tulisi kyllä tehtyä sitten paljon muutakin ja lukeminen jäisi sikseen. Kanniskelin Kindlen mukana pientä paperivihkoa ja kynää, mutta joku kolmesta tuntui aina olevan jossain eri paikassa.

Tilasin viime viikolla Amazon.co.uk:sta Moleskinen Folio e-Reader Coverin Kindlelle. Se on tavallisen A5 -arkin kokoinen kansi, jossa toisella puolella kirjoitusvihko ja toiselle puolelle saa Kindlen kiinni joustavilla nauhoilla.

Olisi varmaan pitänyt olla vähän tarkempi, koska kansisysteemi sopii hyvin ensimmäisen sukupolven Kindlelle (siis sellaiselle jossa on fyysinen näppäimistö). Perusmallille se on liian iso. Uupumaan jää reilut viisi senttiä. Sen sijaan että olisin alkanut lähettelemään kantta takaisin, liimasin Kindlen takapuolelle ja kannen sisäpintaan Velcro-tarrat. Kindlen saa kannesta irti niin halutessaan, mutta muutoin se pysyy tiukasti kansisysteemissä kiinni. Perfect.

Ainoa miinus Moleskinen kannessa on se, että kynälle ei ole omaa varsinaista säilytyspaikkaa kannen sisäpuolella. Koomista sinällään, koska kannen isoin myyntiargumentti on nimenomaan se kirjoittamismahdollisuus.

Muilta osin tuo kyseinen kansiratkaisu on todella laadukas (nahkaa sisältä ja Moleskinen peruspintaa ulkoa). Kirjoitusmahdollisuuden lisäksi se tuo lukemiseen sellaisen vähän enemmän kirjamaisen fiiliksen.

Moleskine Folio e-Reader Cover löytyy luonnollisesti Amazonista.

Janne K. Jääskeläinen

Janne K. Jääskeläinen. Olen omistajayrittäjien neuvonantaja, TMC-sertifioitu tervehdyttämiskonsultti ja Korporaatiot kuntoon! -kirjan kirjoittaja. Kirjoitan perjantaisin uutiskirjeen, jota lukee yli 1 000 kaltaistasi yrittäjää.

Lue lisää Jannesta

Kassakuohuja ja tulostulvia

Kirjoitan aina perjantaisin kirjoituksen siitä, miten firmasta saa enemmän rahaa ja vähemmän päänvaivaa. Listalla on jo yli 1 000 kaltaistasi lukijaa.

Tilaa uutiskirje →

AI jakaa yritykset voittajiin ja valittajiin. Kumpaan joukkoon sinun firmasi kuuluu vuoden päästä?

AI-strategia ↗