maali

Miksi yrityksesi tarvitsee haastavan hallituksen?

Viime viikolla yritin kannustaa ihmisiä yrittäjäksi. Tällä viikolla ajattelin kertoa seuraavasta tärkeästä kasvuvaiheesta, joka tulee eteen jokaisessa pienessä ja keskisuuressa yrityksessä ennen pitkää. Tarkoitan tietenkin hallituksen perustamista.

Jokaisessa osakeyhtiössä on jo tietenkin jonkinlainen hallitus. En kuitenkaan tarkoita perinteistä Aku Ankka -hallitusta, jossa jäseninä ovat sinä ja koirasi, vaan oikeaa hallitusta. Siis sellaista, joka koostuu pääomistajan lisäksi myös yrityksen ulkopuolisista ammattilaisista.

Mihin ulkopuolisia hallitusjäseniä sitten tarvitaan?

Jos olisi ihan pakko se lyhyesti tiivistää: pitämään sinut kurissa. Koska olet oman yrityksesi suurvisiiri ja pääomistaja, voit tehdä melkein mitä vain, ilman että kukaan uskaltaa sanoa sinulle vastaan. Tarvitset yritykseesi jonkun tahon, joka pystyy sanomaan sinulle tarvittaessa terävästikin, jos näyttää siltä, että olet perseilemässä firmaasi konkurssin partaalle tarpeettomilla riskeillä.

Sen lisäksi toimitusjohtajan homma on pääsääntöisesti todella yksinäistä ja raskasta työtä. On hyvä, jos tukenasi on itseäsi kokeneempia ammattilaisia, jotka osaavat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tai ojentaa ainakin nessuja, jos ei muu auta.

En edes muista, kuinka monta kertaa Tomi, Henri ja Katleena ovat pelastaneet pekonini. Välillä omalla lautasella oli yksinkertaisesti liikaa mietittävää. Silloin hallituksen laajempi näkemys vähän etäämpää rauhoitti tilannetta, ja helpotti itseänikin keskittymään olennaiseen.

Hallitustyöskentelyn alkaessa yritys alkaa muutenkin pyöriä vähän eri tavalla. Kun toimitusjohtajana sinulle tulee raportointivelvollisuus hallitukselle, pakostakin vähän parannat peliäsi entisestään. Ei sillä ole merkitystä, että voisit halutessasi äänestää hallituksen pihalle vaikka samantien. Tärkeintä on, että hankit itsellesi tietoisesti yritykseen tahon, jolle joudut vastaamaan teoistasi.

Mitä hallituksen perustamisessa kannattaa sitten ottaa huomioon?

Lyhyesti: etsi yrityksesi hallitukseen jäseniä, jotka ovat joko käyneet HHJ-kurssin tai joilla on kokemusta hallitustyöskentelystä menestyneissä firmoissa. Mielellään molempia. Huolehdi myös, että yritykseesi voi ja kannattaa tulla hallitukseen.

Kiireisen yrittäjän hallitusopas – Janne K. Jääskeläinen
Kiireisen yrittäjän​ hallitusopas auttaa sinua perustamaan firmallesi oikeasti toimivan hallituksen, joka auttaa sinua arjessa.