Tekoäly ei vie työpaikkaasi. Se vie työtehtäväsi.

Jokaisella ihmisillä on potentiaali olla jotain suurta. Kukaan ei osaa arvioida, mistä seuraava Einstein, Hawking tai Tesla putkahtaa ulos. Jokaisessa sukupolvessa on omat suurhenkilönsä, joiden yksittäinen panos on kääntänyt koko historian suunnan. Haluamme ajatella, että kehitys tapahtuu jonkun joukon yhteisen vaivannäön ansiosta. Todellisuudessa kuitenkin vain hyvin pieni promille meistä ikinä osoittautuu koko ihmiskunnan kehityksen kannalta arvokkaammaksi kuin ruumiinsa luovuttamat ravinteet hautuumaalla.

Olisi tietysti kauhean kätevää, jos voisi ennustaa kenestä tulee seuraava superkeksijä tai maailmanrauhan rakentaja. Homman juju piilee kuitenkin siinä, että etukäteen on mahdotonta tietää, kuka kuuluu siihen häviävän pieneen tärkeiden ihmisten joukkoon. Jos halutaan optimoida suurhenkilöiden putkahtelu geenialtaasta, ainoa looginen johtopäätös on siis kasvattaa tasaisesti koko ihmiskunnan potentiaalia suurhenkilöiden tuottamiseen.

Tähänhän kotimainen koulutusjärjestelmämmekin perustuu: yritetään mahdollisimman tehokkaasti kaataa perustietoa koko väestön päähän, ja sitten pyöritellään peukaloita ja toivotaan, että mahdollisimman monesta peruspertsasta kehkeytyy vähintään siedettävä veronmaksaja ja parhaimmillaan tulevaisuutta muuttava superkeksijä.

Mitä sinä tekisit tunnin mittaisen työpäivän jälkeen?

Tekoäly ja robotisaatio tulevat kiihdyttämään ihmiskunnan teknologista kehitystä ennen näkemättömällä vauhdilla. Samalla kehitys vie mukanaan työtehtävät, jotka ovat jo aikansa eläneet ja joutavatkin kuolla pois. Tämä kehitys vapauttaa enemmän ja enemmän ihmiskunnan käyttämättömästä potentiaalista tulevaisuuden käyttöön.

On sitten jokaisen oma asia, miten tämän vapautuneen potentiaalin käyttää: joku harrastaa enemmän, joku toinen lukee ja tekee enemmän. Suurin osa ihmisistä toki vain istuu entistä enemmän telkun tai koneen äärellä ja lihoo muodottomaksi läskipalleroksi. Kokonaiskuvassa kuitenkin tulevaisuuden potentiaalisilla  suurhenkilöillä on mahdollisuus tehdä jotain seuraavaa suurta ja merkityksellistä, kun täytyy käyttää vähemmän ja vähemmän aikaa arjen hankaluuksista selviämiseen.

Tämä on tekoälykehityksen suurin siunaus yhteiskunnalle.

Hei yrittäjä, kaipaatko keppiä?

Olen ensi kesän Retoriikan kesäkoulussa roastaamassa yrittäjiä Katleena “sukkahousuviikinki” Kortesuon ja Jari Parantaisen kanssa. Vartin mittaisissa sessioissa hiillostamme kolmen yrittäjän bisneksistä turhat läskit ja luulot pois, ja yrittäjistä irronneilla kyyneleillä kastelemme rahapuumme.

Ja jotta kesän tapahtuma menisi mahdollisimman kivuliaasti, järjestämme testiroastin Helsingissä perjantaina 24.3. klo 10.30. Siihen etsimme nyt kolmea yrittäjää hiillostettavaksi 50-henkisen harjoitusyleisön edessä.

Haluatko tulla hiillostettavaksi? Pistä hakemusta sisään, ohjeet Katleenan blogissa.

Toimitusjohtajan työjärjestys

Jokainen muistaa varmaan, millainen oli koulun lukujärjestys? Viikko oli jaettu selkeisiin, tunnin mittaisiin blokkeihin, ja yhdellä silmäyksellä näki millainen viikko oli tulossa. Tuntitietojen lisäksi lukujärjestykset tietenkin kuvasivat ihmisten mielenkiinnon kohteita: omat lukujärjestykseni olivat piirretty täyteen jalokiviä ja monstereita, joidenkin lukujärjestykset olivat lähinnä täynnä räkää ja ralliautoja.

Yrityksen kasvaessa ja kehittyessä hoidettavien asioiden ja piiskattavien prosessien määrä kasvaa huomattavasti. Pienet ja vähemmän tärkeiltä tuntuvat asiat pääsevät unohtumaan ja hautautumaan arjen työkuorman alle. Kontrollifriikki kun olen, niin tällainen peli ei vetele. Tarvitsin selkeän ja toimivan lukujärjestyksen.

Ensimmäiseksi listasin kaikki asiat kuukauden ajalta, jotka minun henkilökohtaisesti täytyy tehdä, valvoa tai huolehtia. Lista oli yllättävän pitkä ja sekava. Karsittuani päällekkäisyydet delegoin itseltäni sellaiset työt, jotka minulle eivät varsinaisesti kuulu. Sitten kasasin lopuista tehtävistä työjärjestyksen, josta näkee yhdellä vilkaisulla mitä jokaisena päivänä täytyy saada aikaiseksi.

Tällaisella lukujärjestyksellä minä yritystäni pyöritän. Klikkaamalla kuvaa saat pdf-version.

Tässä hieman tulkinta-apua lukujärjestykseeni:

Lukujärjestyksessä näkyy tietenkin myös aucorlaisia: Alina on mahtava ja tehokas projektipäällikkömme, Janne Ala-Äijälä vastaa yrityksemme teknologiasta, ja Rami on taas aisaparini myynnissä.

Lukujärjestys on siis oikeastaan kuukausinäkymä kaikkiin firman päätason prosesseihin ja osioihin (markkinointi, myynti, talous, ihmiset, prosessit ja tuotanto). Jotta firma pyörisi sujuvasti, tiettyjen prosessien täytyy kulkea päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Päivätason prosessit ovat lähinnä operatiivista toimintaa ja byrokratiaa, kuten ostolaskujen hyväksyntää ja myyntityötä. Minulla on yhtenä päiväprosessina aina myös inbox 0, joka helpottaa stressiäni (jos kaipaat sähköpostin käsittelyvinkkejä, niitä on täällä). Viikkotason prosessit ovat enimmäkseen valvontaa ja ihmisten ohjausta. Kuukausitason prosessit taas huolehtivat siitä, että pysytään strategiassa ja isossa kuvassa oikealla polulla.

Pistä sinäkin itsesi ruotuun lukujärjestyksellä. Ajankäyttösi oli täydellisesti järjestyksessä, kun tönötit vielä pulpetissa.

Tavoitteet, toteutus ja takaiskut

Kahdeksan vuotta sitten tajusin selkeällä kirkkaudella, että jos jatkan samaa tietä, edessä olisi ennenaikainen kuolema. Olo oli kaikin puolin paska, kroppa natisi liitoksissaan ja muutenkin oli asioita, joihin en ollut itsessäni tyytyväinen. Tiesin myöskin, etten voi korjata kaikkia elämäni epäkohtia yhdellä kertaa. Kun tajusin tämän, tein itselleni 10-vuotissuunnitelman:

  1. Lopeta unilääkkeiden käyttö.
  2. Mene terapiaan.
  3. Hankkiudu eroon alkoholista.
  4. Ryhdy liikkumaan säännöllisesti.
  5. Aloita saliharrastus.
  6. Ryhdy syömään terveellisesti.
  7. Opettele nukkumaan paremmin.

Kun listaa katsoo, tulee pakostakin aika uuvahtanut olo. Kaikkia asioita ei voinut tehdä kerralla, joten oli pakko palastella lista tärkeysjärjestykseen. Ensimmäiseksi saivat lähteä unilääkkeet. Burnoutin ja epäonnistuneen masennushoidon seurauksena jäin nalkkiin unilääkkeisiin, niinpä lopetin niiden käytön ns. cold turkey -metodilla. Hirveitä myrkkyjä.

Alkoholin poisjättäminen oli melko vähäeleinen tapahtuma. Esikoisen syntymän jälkeen en vain enää halunnut alkoholia elämääni, joten se jäi pois. Valitettavasti sosiaalinen elämä vähän kärsi, mutta sittemmin ei ole kyllä harmittanut. Tajusin myös, että useimmiten join vain siksi, että sietäisin sosiaalisten tilanteiden painetta ja idioottien seuraa. Ja päädyin sitten samalla itsekin olemaan idiootti.

Kun unilääkkeet ja alkoholi olivat häipyneet elämästäni, sydämentykytys tasaantunut ja muutenkin alkoi tuntua että ehkä en kuolekaan, menin terapiaan. Jos ihmettelet miksi, edellisessä kirjoituksessa mainittu viimeisin esimerkki on ihan omasta elämästä. Ensimmäiset kolme vuotta terapiasta tuntuivat lähinnä perslihasten leventämiseltä, mutta neljäntenä vuonna aloin jo huomata positiivisia vaikutuksia. Kognitiivinen psykoterapia toimii minun tapauksessani melkoisen hyvin. En pääsääntöisesti nimittäin kertoile itsestäni ihmisille kovin syvällisiä asioita, koska olen vähän liiankin hyvä väistämään itselleni kivuliaat ja hankalat aiheet. Terapeutin kanssa sellaista ongelmaa ei ollut, koska se ruoja vain istua pönötti hiljaa tuntikaupalla.

Muistan yhdenkin istunnon, jossa terapeutti vain odotti minun puhumistani 20 minuuttia. Se oli ihan jäätävää. Ensimmäistä kertaa elämässäni hävisin hiljaisuusleikin.

Terapian edistyessä sain kiinni myös fyysisen hyvinvoinnin merkityksestä, joten kolmisen vuotta sitten aloin käydä pitkillä kävelylenkeillä. Kävelylenkit ovat mitä mainioin tapa purkaa energiaa ja rauhoittua stressaavan päivän jälkeen. Ja koska minulla on ihan liian vähän aikaa, lenkit ovat myös oiva paikka kuunnella äänikirjoja ja podcasteja. Kilometrejä kertyy päivässä edelleen useita, vaikka en enää harpokaan päivittäisiä viiden kilometrin marsseja kuten aloittaessani.

Kävely tekee hyvää mielelle ja keholle.
Kävely tekee hyvää mielelle ja keholle.

Vähän yli vuosi sitten aloitin saliharrastuksen. Jännitti ihan saatanasti. Minulle oli jäänyt nuoruudestani hirvittävä trauma liikkumisen suhteen, joten tämä oli henkisesti kaikkein korkein kynnys. Ystävien vitt… tuen avulla selvisin kuitenkin ensimmäisistä kerroista ilman isompia kommelluksia. Ja koska halusin päästä mahdollisimman helpolla, palkkasin personal trainerin auttamaan perusliikkeiden kanssa. Nyt tulokset alkavat jo vähän näkyäkin, eivätkä hartiat enää mahdu lempipukuuni.

100 kg
Nyt salilla nousee jo syväkyykyssä 100 kg. Aloittaessani en jaksanut nostaa edes tankoa.

Tänään olen menossa kohdassa “ryhdy syömään terveellisesti”. Olen siis melkein pääsemässä 10-vuotissuunnitelmani päätepisteeseen. Matkalla on ollut kohtalaisesti takapakkeja ja hidasta etenemistä. Kun pitkäaikaiset tavoitteet tykyttävät takaraivossa, se on kuitenkin auttanut puksuttamaan kohti sellaista tulevaisuutta, jossa haluan elää.

Muutos ei koskaan ole mikään ulkoapäin tuleva taikasauvan tökkäisy. Se on sisältäpäin lähtevä pirun hidas prosessi, jonka jokainen lykkäyspäivä lykkää myös tavoitteiden toteutumista.

Kaikki kirjoitukset löytyvät blogiarkistosta.