Raikas vesi ei auta, jos viemäri ei vedä

Tällä kertaa paljastan taas vähän liikesalaisuuksia, joten kilpailijat ja sellaisiksi halajavat, korvat hörölle. Pahoittelen myös siitä, että nyt mennään aika syvään päätyyn, mutta joitain asioita ei voi selittää yksinkertaisesti.

Kun lähestyn yrittäjien auttamista ja yritysten tervehdyttämistä, tasapainoilen yleensä kahden eri lähestymistavan välillä. Ensimmäinen on työkalukehikko, toinen on systeemikehikko.

Työkalukehikko on yksinkertainen. Jos yrittäjällä on ongelma, minulla on siihen ratkaisu. Etkö tiedä, mihin asti rahat riittävät? Käytä kassavirtalaskelmaa. Etkö tiedä, kenet seuraavaksi kannattaisi palkata? Käytä osaamismatriisia ja ydinarvotyökalua. Etkö tiedä, miten erottua kilpailijoista? Käytä sinisen meren strategiakanvaasia. Eli jos sinulla on ongelma, minulta löytyy ratkaisuksi työkalu, prosessi tai ohje. Nämä ovat yleensä nopeita apuja selkeisiin ongelmatilanteisiin.

Ja sitten on systeemikehikko.

Systeemikehikossa ajattelen asiaa laajemmin ja monelta kulmalta. Kartoitan ja yritän tunnistaa yrittäjän ja yrityksen vahvuudet ja heikkoudet, riskit ja mahdollisuudet. Yhdistelen melko luovasti ja joskus alitajuisestikin yhteen tietopisteitä, joita yrittäjä ei ehkä itsekään tajua, ja lopputuloksena minulla on sisäinen kartta siitä, mitkä asiat yrittäjää liikuttavat ja miksi. Sen avulla selittyvät yleensä hyvin asiat, jotka kokemattomampi konsultti pistäisi osaamattomuuden tai suoranaisen tyhmyyden piikkiin. Tämä on tietenkin aina vaarallinen oletus, sillä ihmiset (ja erityisesti yrittäjät) ovat kompleksisia olentoja.

Mutta mitä tällä tiedolla sitten tekee? Eli mitä merkitystä on sillä, arvostaako yrittäjä enemmän vapautta vai turvallisuutta, tai onko yrittäjällä mielessä parin vuoden kuluttua exit vai onko tavoitteena rakentaa pidempää menestystarinaa? Tai että miksi yrittäjä ei halua irtisanoa vaikeilevaa duunaria, vaikka aika ja osaaminen ovat selkeästi ajaneet jo ihmisen työmarkkina-arvon ohitse?

Työkalukehikosta ajateltuna sillä ei olisikaan mitään merkitystä.

Työkalukehikosta katsoen yrittäjä saa nopean avun selkeään ongelmaan ja on yleensä tyytyväinen. Mutta jos yrittäjä haluaa oikeasti muuttaa yrityksensä suuntaa itselleen suotuisaan suuntaan, se ei onnistu pelkästään työkalukehikosta katsottuna. Vasara kädessä kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta, ja jos ongelma ei olekaan naulojen hakkaaminen, työkalukehikko on yksinkertaisesti liian suppea ajatusmalli auttamiseen.

Systeemiajattelu on erilaista. Sitä voisi ajatella enemmän voima/vastavoima-ajatteluna, ja se on paljon laajempi konsepti kuin yhden työkalun metodi. Systeemiajattelu perustuu työssäni kolmeen perusperiaatteeseen:

1. Useampi asia voi olla totta samaan aikaan. Huonoa johtamista kiukutteleva työntekijä voi olla oikeassa samaan aikaan kuin työnantaja, joka syyttää työntekijää työajan varastamisesta. Ihminen voi siis alisuoriutua ja samaan aikaan johtaminen voi olla huonoa.
2. Parhaan pitkäaikaisen tuloksen saa ensisijaisesti vaimentamalla epäsuotuisia tekijöitä ja vasta toissijaisesti korostamalla suotuisia tekijöitä. Karkeasti yleistettynä ihminen menestyy varmemmin elämässä mieluummin välttelemällä huonoja päätöksiä kuin jahtaamalla hyviä päätöksiä.
3. Pullonkaula määrittelee aina systeemin läpimenoajan. Jos haluaa nopeuttaa systeemin läpimenoaikaa, se on mahdollista ainoastaan nopeuttamalla pullonkaulaa. Pullonkaulateoria on vähän sama asia kuin Nassim Talebin minority rule, jossa kaikkein joustamattomin elementti määrittelee, mikä vaihtoehto voittaa pitkässä juoksussa.

Mitä näistä periaatteista sitten seuraa?

Ensinnäkin, noita kolmea periaatetta noudattamalla yrityksen ja yrittäjän päätöksiä ei voi koskaan ajatella mustavalkoisesti. Kaikilla päätöksillä on eritasoisia seurauksia, ja päätökset ovat harvoin täysin mustavalkoisia. Sama päätös voi sekä vahvistaa että vaimentaa menestymisen mahdollisuuksia mutta eri painoarvoilla. Sitten kun päätösvaihtoehtoja on useampia, mustavalkoisesti vain yhden päätöksen suositteleminen muuttuu hankalaksi tai lähes mahdottomaksi. Mutta jos kerron tämän asiakkaalle, seurauksena on vain lasittunut katse. Ihminen nimittäin tarvitsee selkeän määrän loogisia vaihtoehtoja, jotta päätöksenteko olisi mahdollista.

Toiseksi, koska samaan aikaan voi olla useita totuuksia, ei voi luottaa vain yhteen mustavalkoiseen totuuteen. Päätös ei siis voi perustua vain siihen, onko joku asia totta vai ei. Eli jos ajattelee mustavalkoisesti, että työntekijä ei suoriudu erinäisistä syistä, on aivan loogista, että irtisanominen olisi fiksu suositus. Mutta jos perusperiaate on, että useampi totuus voi olla totta samaan aikaan, mihinkään totuuteen ei voi luottaa, vaan täytyy arvioida mieluummin vaikutuksia, eli mitä päätöksestä seuraa? Työntekijän irtisanominen saattaisi muuttaa yrittäjän minäkuvaa suuntaan, joka on ristiriidassa hänen sisäisten ja yrityksen arvojen kanssa. Tai työntekijän irtisanominen poistaisi yrityksestä osaamista, joka voi olla todella tärkeää tulevaisuudessa, jos tärkeä hanke toteutuu. Tai työntekijän irtisanominen saattaisi vaikeuttaa juuri nyt kriittisessä vaiheessa olevaa yrityskauppaa. Kun siirrytään punnitsemaan seurauksia syiden sijasta, päätöksenteko on lähempänä todellisuutta.

Kolmanneksi, paras päätös on yleensä se, joka vaikuttaa suoraan systeemin pullonkaulaan. Pitkäjänteisesti katsottuna yrityksessä paras päätös on sellainen, joka poistaa riskien kertymää mahdollisimman nopeasti. Tätä voi visualisoida mielessään siten, että on parempi avata mieluummin ensin pullonkaula tukkeutuneesta viemäristä kuin tukkeutuneesta hanasta. Raikas vesi ei nimittäin paljon lohduta, jos kahlaa nilkkoja myöten veskivedessä.

Mustavalkoinen työkaluajattelu on helppoa. Moniulotteinen systeemiajattelu on taas hankalaa. Moni konsultti tarjoaa asiakkaalle mustavalkoisia ratkaisuja, ennen kuin ongelman ydin on edes selvillä. Se näkyy sitten yrityksissä erilaisten pistemäisten palveluiden tai työkalujen hankintana, vaikka pitäisi keskittyä isompien kokonaisuuksien ymmärtämiseen ja pullonkaulojen avaamiseen.

Paraskaan työkalu ei auta, jos ratkaiset sillä väärää ongelmaa.