Toimistolle palaamisesta valittavat ovat tulevaisuuden AI-työttömiä

Olen seurannut toimistolle palaamisesta käytävää keskustelua, ja siinä toistuu kiinnostava piirre. Omassa somevirrassani samat ihmiset tuntuvat vastustavan nimittäin sekä toimistolle palaamista että tekoälyn käyttöönottoakin. Työnantajan päätöksistä löytyy aina jotain moitittavaa, mutta oman toiminnan muuttamiseen ei tunnu löytyvän erityistä intoa.

Yhteinen nimittäjä ei oikeastaan ole etätyö eikä tekoäly. Se on ajatus siitä, että työn pitäisi muuttua omien toiveiden mukaan, mutta itse ei tarvitsisi muuttua työelämän tarpeiden mukana.

Siitä voi tulla yksilötasolla aika kallis oletus.

Ymmärrän kyllä, että toimistolle palaaminen kirvelee, varsinkin jos työnantaja on luvannut pysyvää etätyötä ja olet järjestänyt elämäsi sen mukaan. Mutta oma pettymys ei vielä kerro mitään siitä, millainen oma neuvotteluasemasi työmarkkinoilla on.

Jos haluaa pääkaupunkiseudun palkkatason pienemmän paikkakunnan menotasolla, järjestely voi olla työntekijälle henkilökohtaisella tasolla tietenkin oikein erinomainen. Työnantaja ei kuitenkaan maksa palkkaa siksi, että työntekijän asumisjärjestelyt olisivat mahdollisimman miellyttävät. Työnantaja maksaa siitä, että työpanoksesta on yritykselle hyötyä.

Ja jos työn voi tehdä mistä tahansa, työnantaja voi miettiä, mistä työpanos kannattaa ostaa ja millä ehdoilla. Sama paikkariippumattomuus, joka laajentaa sinun vapauttasi, laajentaa myös työnantajan vaihtoehtoja.

Mutta työpanosten vertailu ei ole niin yksinkertaista kuin se paperilla näyttää, koska työ on muutakin kuin työsopimuksessa osoitettujen tehtävien suorittamista. Se on myös sitä, että huomaat työkaverin olevan pulassa. Tai autat uutta työntekijää ymmärtämään, miten asiat oikeasti toimivat. Tai otat vastuuta ongelmasta, joka ei kuulu siististi kenellekään. Tai sanot ajoissa, jos huomaat asiakkaan toiveissa jotain, mikä tulee myöhemmin aiheuttamaan vaikeuksia.

Näitä asioita voi tietenkin tehdä etänäkin. Ja toimistolla voi istua olematta kenellekään erityisen hyödyllinen. Mutta fyysisesti työpaikalla ollessa asiat tulevat herkemmin esille. Läsnäololla on arvoa, jota on hankala sanoittaa työsopimukseen.

Jos oma käsityksesi työstä tiivistyy siihen, että hoidat vain sinulle annetut tehtävät etkä mitään muuta, kannattaa miettiä tarkkaan, mistä työnantaja oikeastaan maksaa. Pelkästä suorituksesta vai myös siitä, että muut onnistuvat paremmin sinun ansiostasi?

Eikä se vihreä pallura pikaviestimessä ole vielä mikään todiste läsnäolosta. Jos sinulta on jatkuvasti hankala saada apua, kysymykset alkavat mennä muille. Samalla muille siirtyvät tilaisuudet vaikuttaa asioihin ja näyttää, mihin he pystyvät.

Arvaas kumman työpanos jää paremmin mieleen?

Ja tässä kohtaa tekoäly tulee kuvaan. Etätyö ei itsessään nimittäin tee mistään työstä automatisoitavaa. Mutta jos muut näkevät työstäsi vain järjestelmään ilmestyvät raportit ja dokumentit, heidän on helppo arvioida sinua pelkkien tuotosten perusteella. Silloin vertailukohdaksi on helppo ottaa mukaan toinen työntekijä, alihankkija tai vaikka tekoälyä hyödyntävä ratkaisu. Ja silloin hinta alkaa painaa vertailussa enemmän.

Jos taas autat muita onnistumaan, tunnet asiakkaiden tilanteet ja kannat vastuuta myös silloin, kun tehtävänanto on epäselvä, vertailu ei olekaan enää niin yksinkertainen. Silloin työnantaja ei mieti vain sitä, kuka tekisi sinun työsi halvemmalla vaan joutuu miettimään myös sitä, kenen muun työ vaikeutuisi, jos lähtisit.

Toimistolle palaaminen voi siis olla oma etusi, vaikka se ei juuri nyt tuntuisikaan siltä. Pelkkä työtuolissa pyöriminen ei suojaa miltään. Mutta työpaikalla huomaa helpommin, milloin työkaveri tarvitsee apua.

Jos pidät työkavereiden auttamista ylimääräisenä vaivana, vastuun ottamista jonkun muun hommana ja jokaista muutosta työsuhteeseen henkilökohtaisena loukkauksena, tekoälyn ei tarvitse osata kaikkea mitä sinä osaat. Riittää, että sinun korvaamisesi alkaa tuntua helpotukselta.