Janne K. Jääskeläinen

Miten ujosta inrovertistäkin saa siedettäviä kuvia?

No paras vastaus on tietenkin, että ”käytä ammattikuvaajaa”. Turun kuvaavin mies Ari Mäkiö ottikin minusta törkeän hienot promokuvat.

Kyseessä on parin vuoden brändin rakennuksen huipentuma, ja tarinaan liittyy anopin valitsemien KraaKraa -silmälasien lisäksi myös kohtuullinen määrä karistettuja kiloja, ahdistunutta puhinaa ja silmien pyörittelyä.

Tietenkin ulkoiset asiat ovat vain osa kokonaisuutta, mutta ulkoiset jutut ihmiset huomaavat ensimmäiseksi. Siksi on ihan fiksua edes välillä miettiä, millaisen ensivaikutelman itsestään antaa.

Janne K. Jääskeläinen
Janne K. Jääskeläinen
Janne K. Jääskeläinen
Janne K. Jääskeläinen
Janne K. Jääskeläinen

Valokuvausvinkit ujolle introvertille

Ohessa omat vinkkini, jotka aina yritän muistaa silloin kun olen kuvattavana:

  1. Muista ryhti. Kuvittele, että roikut hengarissa ja nostat itseäsi hieman ilmaan näkymättömästä koukusta.
  2. Muista pitkät sukat. Housutkin olisi hyvä muistaa.
  3. Katso kameran sijasta mieluummin kameran läpi kuvaajaan. Se rentouttaa ilmettäsi ja helpottaa oloasi.
  4. Jos pelkkä ajatuskin hymyilemisestä kivistää, saat semihymyn aikaiseksi siten, että raotat ensin hampaitasi ja sitten työnnät kielellä ylähampaiden takaosaa eteenpäin. Hankalasti selitetty, mutta kikka oikeasti toimii.
  5. Kuvassa ei tarvitse olla kaunis tai komea, vaan oma itsensä. Mitä aidompi, sitä parempi. Paitsi jos näytät puskaraiskaajalta.

Lisää vinkkejä kuvattavana olemiseen Katleenan blogista (sieltä nämäkin vinkit pöllin, mutta ei kerrota sitä Katleenalle).

Halusit tai et, ihmiset tekevät sinusta arvioita sen perusteella, miltä näytät. Huono ensivaikutelma ei välttämättä kaada kauppaa tai koidu kohtaloksesi, mutta ammattilaisen ottamat valokuvat auttavat kummasti ensivaikutelman luomisessa silloin, jos lukija ei ole tavannut sinua kasvotusten.