hattivatit

Onko sinulla huono työntekijä? Nämä piirteet paljastavat.

Listaan tässä kirjoituksessa piirteitä, jotka eivät sovi hyvälle työntekijälle.

1. Empatiakyvyttömyys

Jos ei osaa katsoa asioita useista eri näkövinkkeleistä tai asettua toisten ihmisten kenkiin, ei ole myöskään hyvä työntekijä.

2. Muutospelko

Nykyäajan työelämä on jatkuvan muutoksen kourissa. Jos jatkuva muutos ahdistaa, ei pärjää työntekijänä.

3. Selkärangattomuus

Tiimi ei hyödy työntekijästä, joka suostuu aina kaikkeen mukisematta. Työntekijän on kyettävä oma-aloitteisesti tunnistamaan tilanteet joissa on pidettävä päänsä.

4. Kyykyttämisen halu

Kyykyttäjät eivät herätä uskollisuutta ja yhteistyöhalua työkavereissaan. Todelliset työntekijät saavat työkaverit osallistumaan ja tekemään yhteistyötä.

5. Päätöksentekokyvyttömyys

Jos ei osaa tehdä päätöksiä, työnteko on vaikeaa tiimin jäsenenä ja alaisena. Kyvyttömyys tehdä päätöksiä kertoo myös heikosta itsetunnosta ja aloitekyvyttömyydestä.

6. Huono ihmistuntemus

Jos ei kykene näkemään työkavereiden todellista luonnetta, ei myöskään pysty hankkimaan ympärilleen ihmisiä jotka mahdollistavat omankin menestyksen.

7. Työ ja vapaa-aika eivät ole balanssissa

Jos työntekijä ei osaa käyttää vapaa-aikaa rentoutumiseen, työntekijän elämä ei ole tasapainossa. Tasapainottomuus altistaa burnoutille ja voi antaa työkavereille väärän kuvan elämänarvoista.

8. Jumalakompleksi

Jos rohmuaa itselleen kaikki työt ja kuvittelee olevansa työpaikan ainoa ihminen joka tietää miten asiat pitää tehdä, ei koskaan kykene etenemään urallaan. Kukaan ei tykkää ylimielisistä työkavereista.

Nousiko verenpaine? Oliko tarpeettomasti kärjistetty? Niin minustakin. Tämä kirjoitus on härskisti apinoitu Kauppalehden kirjoituksesta huonoista pomoista. Kyseinen juttu oli aivan puhdasta klikkihuorausta, jonka tarkoituksena on vain kylvää epäsopua työpaikoille. Käänsin vain roolit ja nauroin matkalla pankkiin.

Jokainen meistä on pomo kun oikein oikein tarkkaan katsotaan.