melkein sydan

Onnellisuuden lista

Aika paljastella jälleen henkilökohtaisuuksia.

Kirjoitin pari vuotta sitten itsensä tuntemisen merkityksestä esimerkiksi strategiasuunnittelun pohjana. Yksi keskeinen apuväline itselleni on ollut Rubin Gretchenin The Happiness Project -kirjaan perustuva Lista. Lista on yksinkertainen lista asioista, joita noudattamalla voi tulla onnelliseksi. Lista on henkilökohtainen ja sen sisältö riippuu pitkälti siitä mitä haluaa omassa persoonassaan painottaa.

Monikaan ei varmaan osaa yhdistää tästä listassa esiintyviä pehmeitä piirteitä allekirjoittaneeseen. Siitäkin huolimatta tai juuri siksi, tässä on minun listani:

  1. Ole Optimus Prime. Tämä liittyy johtamiseen ja omaan persoonaan. Millainen johtaja haluan olla?
  2. Luota hämähäkkivaistoon. Yhdeksän kertaa kymmenestä olen huomannut, että oma vaisto on ollut oikeassa. Iso osa ongelmista olisi ollut elämässäni vältettävissä, jos olisin vain kuunnellut alitajuisten mekanismien tuotoksia.
  3. Ei. Tästä olen kirjoittanutkin. On hirvittävän tärkeää, että oppii suojelemaan omia rajojaan.
  4. Älä ota ilkeytenä sellaista joka on selitettävissä typeryydellä. No, tämä on itselleni vain hyvä muistutus. Suurin osa tilanteista joissa olisi voinut loukkaantua, johtuu vain siitä että toinen osapuoli on puupää — siitä ei kannata ottaa kierroksia tarpeettomasti.
  5. Päästä irti vihasta. Jep. Janne-setä voi olla hyvin, hyvin vihainen.
  6. Rakasta itseäsi. Imelää, mutta hyvä muistuttaa itseään siitä että kaikessa ei ole ihan läpipaska.
  7. Etsi aina kauneutta. Tämä on enemmänkin muistutus siitä, mitä vaihtoehtoja valita jos vaihtoehtoja on tarjolla. Pätee työkaluihin, ohjelmiin ja myös persooniin.

Tämän listan kanssa olen nyt elänyt jo monta vuotta. Se tuntuu edelleen oikealta. Useassakin kohtaa on usko loppunut, mutta aina kun törmää henkiseen seinään tai huomaa että ei ole varma mitä pitäisi tehdä, listasta on ollut apua.

Millainen olisi sinun listasi?