Janne K. Jääskeläinen
xxxx
AI demokratisoi luovan työn kaikkien saataville
AI

AI demokratisoi luovan työn kaikkien saataville

Olen kirjoittanut tekoälystä paljonkin menneinä vuosina (mahdollisesti luettavan arvoisia kirjoituksia ovat esimerkiksi Kolme pointtia tekoälystä, Mitäs sitten tehdään, kun Suomessa on 4,5 miljoonaa työtöntä? ja Et kelpaa edes patteriksi — pohdintaa singulariteetista). Vaikka monessa asiassa olin mielestäni ihan oikeassa, en todellakaan osannut arvioida miten nopsaan kehitys harppasi tällä kertaa. Ilo
2 min read
Kuva pilvikerroksen yläpuolelta, aurinko paistaa.
Tulostulva® Täyskäännös

Tulostulva® Täyskäännös esimerkkicase: konkurssin partaalta kohti valoisampaa tulevaisuutta

Julkaisen Tulostulva® Täyskäännös -esimerkkicasen poikkeuksellisesti anonyyminä. Yritysten tervehdyttämiscaset ovat luonteeltaan herkkiä kokonaisuuksia, ja usein niihin liittyy vaikeita tunteita ja maineen menettämisen pelkoa. Yrittäjän kommentit ovat todellisia, mutta tunnistettavat erityispiirteet on anonymisoituja. Mikä ongelma sinulla oli? Yritys oli ajautunut hallinnolliseen ja taloudelliseen kriisiin. Yritystä oli viety eteenpäin kasvu edellä kassanhallinnan kustannuksella
2 min read
Orava tai hylje pehmolelu, jolla on edessä kahvikuppi.
Vain uutiskirjeen tilaajille
Lean

Et tarvitse nelipäiväistä työviikkoa, vaan parempaa johtamista

Luulin, että nelipäiväisestä työviikosta fantasiointi olisi jo tässä kohtaa hieman rauhoittunut, mutta mitä vielä. Tietenkin asiaan vaikuttaa poliitikoiden krooninen vaalikiima, ja irtopisteitä pitää hankkia keinolla millä hyvänsä. Keppihevoseksi käy vaikka "tutkimus", jonka perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä yhtään mistään. Selkeyden vuoksi sanon heti tähän alkuun, että en ole
3 min read
Erityisyysharha
Vain uutiskirjeen tilaajille
Strategia

Erityisyysharha

Moni yrittäjä kuvittelee, että hänen yrityksensä poikkeaa kilpailijoista jollain oleellisella tavalla. Syyllistyin itsekin tähän harhaluuloon monta vuotta, kunnes silmäni avautuivat brutaalisti erään harjoituksen myötä. Blue Ocean Strategy on hyvä kirja ja prosessi (suosittelen ostamaan kirjan ja lukemaan sen, se on iästään huolimatta varsin oivallinen teos). Valitettavasti sinisen meren strategiasta puhuttaessa
2 min read
Paskahommat ovat parasta bisnestä
Tuotteistaminen

Paskahommat ovat parasta bisnestä

Moni yrittäjä miettii kuumeisesti, millaisella tuotteella tai palvelulla voisi disruptoida koko alan tai vähintään muuttaa maailmaa. Mielessä pyörivät julkisuutta saaneet yrittäjäsankarit ja mahtavat menestystarinat. Massia pitäisi kääriä jollain kivalla keksinnöllä tai oivalluksella, josta voisi kertoa sitten yrittäjäkinkereiden lavalla tai lehtihaastatteluissa. Joskus ajatus jalostuu jopa yritykseksi saakka. Pahimmassa tapauksessa yrittäjä pistää
1 min read
Kehä jossa musta ydin.
Kassavirta

Voitto ei suojaa vararikolta eikä tappio takaa konkurssia

Oletko ikinä tuskaillut firmasi tulos- ja taselappujen kanssa? Rivit ovat sinällään ymmärrettävissä suhteellisen kevyelläkin koulutuksella, mutta jostain syystä lippujen ja lappujen loppuluvuilla ei tunnu olevan mitään kytköstä siihen yrittäjän arkeen, jossa tililtä lähtee todellisia euroja ja sinne maksetaan todellisia euroja. Ei tarvitse ihmetellä. Vika ei nimittäin ole sinussa, vaan koko
2 min read
Haluatko välttää kortiston tai konkurssin? Lue tämä.
Yrittäminen

Haluatko välttää kortiston tai konkurssin? Lue tämä.

Piilaaksossa pistetään jengiä pihalle melkoista vauhtia. Virallinen virsi on, että yritykset haluavat "parantaa kannattavuuttaan." Todellinen syy tietenkin on, että IT-alan isoihin jättiläisiin on pesiytynyt sellainen määrä organisatorista läskiä, että pieni tehosiivous olisi ollut edessä kuitenkin ennen pitkää. Nyt tuli vain hyvä tilaisuus karsia jengiä ilman isompaa PR-riskiä, kun
2 min read
Inkku näyttää kieltä.
Myynti ja markkinointi

Montako potentiaalista asiakasta olet tänään menettänyt?

Pelkään sosiaalista mediaa. Ei, en pelkää, että some ryömisi yöllä sänkyni alta esiin (siellä luuhaa enimmäkseen koiramme "hänen ylhäisyytensä Ingrid Pilvipallero I") tai että sanoisin somessa jotain erityisen loukkaavaa. Pelkään, että jonain päivänä sanon jotain liian suosittua. Jotain sellaista, joka saa suuret massat höhöttämään ja jakamaan kirjoitusta vedet
1 min read
Piparkakkutalo
Taantumaan varautuminen

Onko yrityksesi kuin puoliksi pupellettu piparkakkutalo?

Herkut ovat heikkouteni. Myönnettäköön, piparkakut eivät varsinaisesti ole oma ykkösvalintani herkutteluun, mutta paremman puutteessa nekin menevät. Ei siis mitenkään yllättävää, että piparkakkutalo on meidän perheessä se viimeinen herkku, joka joulusta jää nurkkiin pyörimään. (En siis missään nimessä tunnusta syöneeni tätä piparkakkutaloa. Se oli ihan tuossa kunnossa kun löysin sen.) Yritykset
2 min read
Planner
Vain uutiskirjeen tilaajille
Ajanhallinta

Tömäkkä tavoiteasetanta seuraavalle vuodelle – ja loppuelämäksesi

Tässä vaiheessa vuotta ihmiset tyypillisesti miettivät ensi vuoden suunnitelmia. Jos elämänsä suuntaa miettii vain kerran vuodessa, koko prosessi on tuomittu epäonnistumaan. Vuosi on nimittäin aivan liian lyhyt ja aivan liian pitkä aika. Vuosi on liian lyhyt aika elämäntavoitteiden seuraamiseen, ja toisaalta vuosi on aivan liian pitkä aika esimerkiksi uusien tapojen
7 min read
Fyrkkakaava selittää, miksi firmasi ei kasva kannattavasti
Kassavirtalaskelma

Fyrkkakaava selittää, miksi firmasi ei kasva kannattavasti

Jokaisen firman liiketoiminta voidaan supistaa yksinkertaiseksi kaavaksi. Kutsun sitä lyhyesti fyrkkakaavaksi. Voisin kirjoittaa sen matemaattisesti fiksumpaan muotoon, mutta kun esittelin alkuperäisen kaavan koelukijana toimivalle vaimolleni, hänen silmänsä lasittuivat uhkaavasti. Niinpä tein kaavasta modernimman version emojeilla. Tältä se fyrkkakaava näyttää: 💰 = 🏦 + 🧑‍🤝‍🧑 x (💳 – 👷 – 📣) – 💸 Selitykset: 💰  = Fyrkka 🏦  = Alkupääoma (edellisten vuosien voitto ja sijoitettu pääo
2 min read
Arvoitus: mikä on parasta sitten viipaloidun leivän, mutta happanee kuudessa kuukaudessa?
Vain uutiskirjeen tilaajille
Johtaminen

Arvoitus: mikä on parasta sitten viipaloidun leivän, mutta happanee kuudessa kuukaudessa?

Tämä tarina on yrittäjänä varmasti sinullekin tuttu. Firmassa alkaa olla kiire ja tarvitset lisää naamakuvia nettisivuille. Olet saanut kerättyä kassaan vähän ylimääräistä pätäkkää puskuriksi. Luotat varovaisesti siihen, että töitä saattaa riittää tulevaisuudessakin. On tullut aika heittää rekryverkot vesille! Periaatteessa se on ihan mahtava homma, mutta huokaiset kuitenkin raskaasti. Tiedät nimittäin
3 min read
Memento mori kolikko.
Vain uutiskirjeen tilaajille
Myynti ja markkinointi

Viisi myynnin kuolemansyntiä ja miten ratkaista ne

Disclaimer: tällä tekstillä sain hyvän myyjäystäväni näkemään punaista. Jos koet olevasi myyjä, suosittelen nielaisemaan kahvit sisään ennen kuin jatkat lukemista. Myyminen on firman tärkeimpiä toimintoja. Moni muu asia ratkeaa kuin itsestään, kun myynti vetää kunnolla ja kassaan sataa kahisevaa. Mutta asiakkaiden sisäänkelaaminen ei aina ole yksinkertaista, ja monella yrittäjällä menevät
3 min read
Pankkiirilamppu ja kristallipallo.
Tervehdyttäminen

Miten sinun firmassasi on varauduttu taantumaan?

Olisi kiva puhua vain mukavista asioista, mutta näkymät ovat synkeitä. Olemme ajamassa taantumaa kohti sellaista vauhtia, että heikompia hirvittää. Tilannetta eivät varsinaisesti paranna nykyisen hallituksen harrastama leväperäinen velanotto, valtion muumioituva ikäpyramidirakenne ja mannerlaattojen vauhdilla etenevät rakenneuudistukset. Taantuma siis on tulossa, mutta mitä sitten? Itselläni on takana kokemuksia yhdestä lamasta ja
2 min read
Ernest Shackletonin retkikunnan rippeet hurraamassa pelastajilleen.
Stoalaisuus

Mitä yrittäjä voi oppia lokinkakasta ja jäätyneistä villasukista?

Vuonna 1914 Ernest Shackleton keräsi halukkaita retkikuntaansa tällä mainiolla lehtimainoksella: Men wanted for hazardous journey. Small wages, bitter cold, long months of complete darkness, constant danger, safe return doubtful. Honour and recognition in case of success. Kyseisestä retkestä on kirjoitettu todella väkevä kirja, ”Endurance: Shackleton’s Incredible Voyage”. Kirja on
2 min read
Kuva muistivihkosta, jonka kannessa on yritykseni logo, JKJ.
Suositus

200 000 euron arvoinen sivulause

Sain lauantaina Tulostulva® Taskuhallitusasiakkaalta palautetta pyytämättä ja yllättäen. Se on tuossa alla.👇 Tulostulva® Taskuhallitus -prosessi aloitettiin kyseisen asiakkaan kanssa yksinkertaisena kehityshankkeena. Ensin hahmoteltiin liiketoiminnan sudenkuoppia, sitten hiottiin prosesseja, brändäystä, asiakassegmentointia ja hinnoittelua. Välillä keskityttiin tuotteistukseen, välillä pohdittiin suunnanvaihdosta, välillä vaihtoehtoisia bisnesmalleja. Fokus vaihtui sen mukaan, miten yrittäjän
2 min read
Case Sivututka Oy – Joskus paras exit on pistää firma pakettiin
Exit

Case Sivututka Oy – Joskus paras exit on pistää firma pakettiin

Tällä kertaa haastateltavana ovat Sivututka Oy:n yrittäjät Antti Rauhala ja Jussi Korhonen. Sivututka Oy oli Tulostulva® Taskuhallitus -asiakkaanani vuodesta 2021. Yritys lopettaa toimintansa 2022 lopussa ja molemmat yrittäjät päättivät siirtyä yksinyrittäjiksi. Ketäs te olette ja mitä te teette? Antti: Olen oululainen perheenisä, yrittäjä ja webbidevaaja, eli koodari. Digitoimisto Sivututkaa
3 min read
Applen hiiri
Vain uutiskirjeen tilaajille
Myyntistrategia

Strateginen tarjouslaskenta määrää yrityksesi menestyksen

Vuosia sitten edellisessä yrityksessäni kilpailtiin alan jättiläisiä vastaan huomattavasti heikommista lähtökohdista. Julkishallinnon tarjouskilpailuissa keikkojen koko oli iso, mutta katteet olivat ahtaalla ja tarjousehdot syvältä hanurista. Muiltakin osin tilanne oli vähän heikko. Yrityksemme referenssit olivat määrältään vähäisempiä, henkilöstöä oli isoihin pelureihin verrattuna vähemmän ja liikevaihtokin oli huomattavasti maltillisempaa. Peruspisteissä tuli siis
2 min read
Paapomisen aika taitaa olla pian ohitse

Paapomisen aika taitaa olla pian ohitse

Maailmalta kuuluu mielenkiintoisia: pääomasijoittajien investoinnit ovat puolittuneet 2022 kolmannen kvartaalin aikana. Ei se toisaalta ole ihmekään, onhan tässä ollut koronakriisiä, toimitusketjukriisiä, Venäjän hyökkäyssotaa, energiakriisiä ja mitä ikinä. Sijoittajat puristavat nyt massisalkuistaan kiinni kovemmin kuin pitkään aikaan, ja yritysten arvostuksetkaan tuskin tulevat olemaan kovin korkealla tasolla. Aikaisemmin rahaa on saanut suunnilleen
1 min read