Yrittäjän energiataso

Oman energiatason hallinta on kaikki kaikessa, erityisesti yrittäjälle.Sinun täytyy opetella tuntemaan itsesi, ja tietää milloin olet parhaimmillasi.
Tässäkö tää oli?
Yrittäminen

Mutta mihin suuntaan?

Juttelin pitkästä aikaa hyvän ystäväni kanssa. Juttu alkoi nopeasti kiertää tuttua kaistaa. Olimme huomaamattamme ajautuneet samanlaiseen tilanteeseen elämissämme, vaikkakin eri suunnista. Puhelun lopputuloksena tuijotin miesluolani kattoa hieman ärsyyntyneenä, koska en voinut olla avuksi. Toisaalta myös vitutti, koska tajusin olevani ihan samassa tilanteessa. Olemme nimittäin molemmat tuuliajolla. Ei siksi, että olisimme
1 min read
fidget spinner
Yrittäminen

Yrittäjyys on aikuistumista

Moni yrittäjäksi alkanut kuvaa tunnetta hyppäämisenä, lentämisenä tai ensiaskeleen ottamisena. Ne ovat varsin hyviä kuvauksia, sillä yrittäjä on yleensä se idiootti joka hyppää ensimmäisenä jyrkänteeltä ja toivoo ehtivänsä kasvattamaan siivet ennen ikävää laskeutumista tavallisten kuolevaisten pariin. Alas tullaan joko mahtavalla liikeidealla tai rytinällä. Jokaisen yrittäjän syntytarina on vähän erilainen. Varovaisesta
2 min read