Jos miellytät aina kaikkia, mielipiteilläsi ei ole mitään arvoa
Minulta lähti eilen taju. Siis silleen oikeasti eikä vain kuvainnollisesti. Verensokeri tai verenpaine heilahti sen verran, että tuli tunnelinäkö ja havahduin korissalin lattialta.
Eka ajatus ei suinkaan ollut Arttu Wiskarin sanoin, että "tässäkö tää oli" vaan "fuck yeah, olipa pehmee lähtö."
Näin jälkikäteen ajateltuna tuo ei välttämättä ole ihan se normaalein tapa ajatella asiaa.
Olen aina tiennyt, että ajattelen asioista lähes aina eri tavalla kuin suuri enemmistö. Syyt voivat olla geeneissä, lapsuuden kokemuksissa, kirjolla olemisessa tai stoalaisuuden pitkäaikaisessa opiskelussa. Esimerkiksi normaalin ihmisen alitajuinen käsitys "hyvästä lopusta" elämälle on elää pitkä ja onnellinen elämä käsi housuissa telkkua tuijottaen.
Mun käsitys hyvästä lopusta on yksinäinen last stand zombiearmeijaa vastaan perheen paetessa turvallisesti taka-alalle, vieressä iso kasa täysiä lippaita ja kädessä kahvikuppi.
Eri tavalla ajattelemisesta on tietenkin paljon hyötyä.
En esimerkiksi koskaan ole oikein osannut välttää vaikeista asioista puhumista. Tämä on muille hankalaa, mutta minulle yleensä helppoa. Olen myös hyvä tunnistamaan erilaisia kuvioita ja rakenteita, joita muut eivät näe, erityisesti liiketoiminnassa. En yleensä välitä yksittäisistä datapisteistä, vaan tuijotan enemmän asioiden ja ilmiöiden kulmakerrointa ja vektorinuolen suuntaa. Se auttaa liikahtamaan oikea-aikaisesti ja riittävän rivakasti.
Se, mikä minulle taas ei ole helppoa, on sopeutuminen ja kaikenlaisen normaalin ajattelun sietäminen. En sopeudu sellaisiin yhteisöihin, joissa vain diskuteerataan ja keskustellaan, mutta kukaan ei oikeasti tee mitään. En myöskään siedä alisuoriutumista ja jalkojen raahaamista oikeastaan yhtään. Jos jotain on päätetty, se tehdään mieluummin nyt eikä huomenna. Ja jos jotain on päätetty tehdä, se tehdään eikä sössötetä ja selitellä. Joko tai.
Muitakin erikoisuuksia minussa on, mutta sait varmaan kiinni olennaisimmista piirteistä.
Nämä luettuasi voisit tietenkin ajatella, etten ole kovin helppo ihminen.
Itsekin olin tässä uskossa pitkään, mutta nykyään asiakkailta saamani palaute kertoo tyypillisesti ihan jotain muuta. Minua kuvataan selän takana usein sparraajaksi, mentoriksi ja valmentajaksi. (Kerran minua on sanottu humoristisesti jedimasteriksikin, mikä tietenkin lämmittää vanhan SW-nörtin sydäntä. Vaikka minulla ei ole lasermiekkaa, samaistun hyvin ruttuiseen vihreään käppänään, joka haluaa asua jossain suolla sammakkojen seurana.)
Samoista piirteistä, joista tuntui olevan enimmäkseen haittaa työllistäjänä, on nyt tervehdyttämiskonsulttina ja yrittäjien neuvonantajana vain hyötyä.
Tämä pohdiskelu liittyy olennaisella tavalla viime viikon alisuoriutumispostaukseen ja siitä saamaani palautteeseen. Tuli hyvää peukkua, mutta tuli myös kuonaa ja keppiä. Moni yrittäjä kertoi kahden kesken, että vaikka asiasta oli täysin samaa mieltä, ei voinut sanoa sitä ääneen. Seuraukset hirvittivät.
Ymmärrän sen hyvin.
On täysin normaalia haluta, että kaikki tykkäävät ja tsemppaavat.
Mutta kuten olet varmaan kirjoituksiani lukiessa jo usein huomannut, en ole varsinaisesti sellainen, mitä kuvaisi sanalla "normaali."
Opin melko myöhään elämässäni, ettei kaikkien kanssa oikeasti tarvitse olla samaa mieltä. Yleensä mitä tärkeämpi joku asia on, sitä enemmän sinulle kiukutellaan tai sinua yritetään manipuloida hiljaiseksi. Mutta tässä maailmassa ei ole mitään hyvää saatu koskaan aikaiseksi olemalla samaa mieltä kaikkien kanssa. Kaikkein pöyristyttävimmät pahuudet on yleensä tehty enemmistöpäätöksinä.
Kun teet bisnestä yrittäjänä ja johtajana, jossain vaiheessa sinäkin huomaat, että sinun täytyy tehdä valinta: joko seisot omien arvojesi ja ajatustesi takana ja siedät enemmistön vastareaktiota, tai sitten hylkäät elämäsi tärkeimmän ihmisen.
Nimittäin itsesi.
Ja kun tarpeeksi kauan sanot ääneen sen, mitä haluat sanoa ja siten kuin haluat sen sanoa, huomaat eräänä päivänä olevasi juuri sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka arvostavat sinua sellaisena kuin olet.