Miksi alisuoriutujista täytyy hankkiutua eroon?

Viime viikkoina on käynyt paljon kihinää hallituksen tavoitteesta helpottaa alisuoriutuvien työntekijöiden irtisanomista henkilöperusteisesti. Se nyt ei mitenkään yllätä, että kovimpia kriitikoita ovat olleet lähinnä vasemmistopoliitikot ja linkkarin vihreät rinkulakaulat.

Toipuvana työnantajana olen tehnyt aikanaan päätöksen, etten enää koskaan palkkaa työntekijöitä. Tämä ei johdu siitä, etteikö uralleni olisi mahtunut paljonkin hyviä työntekijöitä (esimerkiksi edellinen yritykseni oli täynnä niitä), vaan siitä, että tumpeloista tekijöistä ei pääse Suomessa koskaan helpolla eroon ilman isoja riskejä. Alisuoriutumista joutuu katsomaan sormien läpi ties kuinka kauan, ja se tuhoaa pahimmillaan oman mielenterveyden, yrityskulttuurin ja firman kannattavuuden. Ja aina kun olen päässyt alisuoriutujasta eroon, yrityksen liikevaihto, tulos ja ilmapiiri ovat parantuneet.

Ihan aina.

Miksi alisuoriutuminen on niin myrkyllistä?

Syitä on liian monta, mutta tässä tyypillisimmät. Alisuoriutuvat työntekijät:

• aiheuttavat säheltämisellään ja saamattomuudellaan ongelmia, joita muut joutuvat korjaamaan oman työnsä ohessa.
• lisäävät työn kuormittavuutta, heikentävät asiakastyytyväisyyttä ja tuhoavat firman tuloksen.
• mädättävät yrityskulttuurin.
• vaikeuttavat yrityksen kilpailua.
• ovat kuluerä, jonka muut työntekijät joutuvat kannattelemaan omalla toiminnallaan.
• ovat tyypillisesti moniongelmaisia valittajia, jotka sitovat esihenkilöiden resursseja. Tämä on pois kaikilta muilta.
• ovat ensimmäisenä valittamassa kaikesta ja vähentävät kaikkien työn mielekkyyttä.
• pakottavat yritykset tehtailemaan erilaisia ylidokumentoituja prosesseja ja käytäntöjä, jotka ottavat päähän kaikkia (ja sen lisäksi ne eivät edes toimi, koska mikään ei ole kekseliäisyydessään niin nerokas kuin alisuoriutuja, joka yrittää vältellä työtä).
• hidastavat yritysten kasvua.

Pahinta kuitenkin on, että alisuoriutuja blokkaa työpaikan sellaiselta, joka ansaitsisi työpaikan.

Miksi tällainen uudistus tarvitaan?

Koska kaikenlaisesta alisuorittamisesta, laiskottelusta, leppoistamisesta ja hyödyttömästä puuhastelusta on tullut kansantauti, josta ollaan jopa ylpeitä. Todellisuudessa alisuoriutuminen on vastenmielistä vapaamatkustajuutta, jossa kaikki muut joutuvat kantamaan asennevammaisten taakan. Alisuoriutuminen syö resursseja kaikilta, myös niiltä heikoimmilta.

Työnantajat vaativat liikoja!

Mahdollisesti. Todennäköisemmin alisuoriutujat kuitenkin ovat systemaattisesti jättäneet kehittymättä, eivät ole kiinnostuneita osaamisensa kehittämisestä, eivät halua tehdä mitään "ylimääräistä" ja ovat tottuneet menemään siitä, mistä aita on matalin.

Alisuoriutuminen pitäisi pystyä osoittamaan objektiivisesti tai kriteerit pitäisi kirjata aukottomasti lakiin

No ei. Alisuoriutumisen kriteerit päättää yritys ja tarkemmin esihenkilö, eikä siinä ole sen kummallisempaa. Samalla tavalla se toimii nytkin. Kaikenlaisia mittaristoja voi rakentaa, mutta kaikkia yrityksiä koskevan objektiivisen mittariston tai kriteeristön rakentaminen on mahdoton tehtävä. Jos olet eri mieltä, mieti tätä: kuinka monta kertaa olet ollut työpaikassa ja nähnyt, miten helppoa työnteon tekemisen näytteleminen on? Esihenkilö tietää ihan varmasti, että laiskottelija laiskottelee. Sille ei vaan voi tehdä mitään.

Muutosneuvotteluiden pitäisi riittää

Ei. Muutosneuvottelut ovat koko yritystä koskeva työkalu, joka vaikuttaa negatiivisesti koko työyhteisöön. Muutosneuvotteluiden avulla yritys reagoi isompiin asioihin, kuten esimerkiksi markkinamuutoksiin. Muutosneuvotteluja ei voi kohdistaa yksittäiseen alisuoriutujaan, ainakaan laillisesti. Lisäksi tässäkin yrityksellä on takaisinottovelvollisuus, eli samaan työtehtävään mistä alisuoriutuja sai kenkää, ei voi palkata uutta, ilman että työtehtävää tarjotaan tälle alisuoriutujalle uudestaan.

Mittarit on luultavasti väärin asetettu

Voi olla. Todennäköisempää kuitenkin on, että työntekijän suoriutumistaso on tippunut, eikä asia ole korjautunut yrityksistä huolimatta. Entä miten mittaat sitä, miten hyvin otat työkaverit huomioon? Entä miten mittaroit sitä, miten hyvällä asenteella suhtaudut työpaikan muiden tekijöiden kysymyksiin? Alisuoriutuminen on muutakin kuin jonkun yksittäisen mittarin luvun saaminen oikealle desimaalille.

Eihän kenenkään voi olettaa aina olevan hyvä työntekijä!

Miksei? Jos työntekijä nostaa koko ajan korkeampaa palkkaa (palkat eivät reaalisesti laske juuri koskaan, vaan ne nousevat aina), miksei oletus ole, että myös tuottavuus kasvaisi samassa suhteessa? Tai että se pysyisi edes vähintään samalla tasolla. Ei kuulosta kauhean reilulta ajatukselta, että alisuoriutujan kulut yritykselle kasvavat samalla kun tuotantokyky heikkenee.

Työnantaja voi käyttää tähän koeaikapurkua

Käytännössä kuuden kuukauden koeaika on liian lyhyt. Se voi olla sopivan pitkä sellaisessa työssä, jossa paukutetaan liukuhihnalla jotain nippelinappelia, mutta esimerkiksi asiantuntijatyössä kuuden kuukauden koeaika on aivan vitsi. Erityinen ongelma tämä on myynti- tai projektinjohtorooleissa, joissa ihmisen todellisen toimintakyvyn ja -halun näkee vasta vuoden tai sitä pidemmän ajan kuluessa.

Sen lisäksi, aika harva ihminen "lukittuu" sille tasolle kuin koeajan päättyessä on. Ihmiset kehittyvät parempaan tai huonompaan suuntaan, jotkut vähemmän, jotkut merkittävästi enemmän. Koeaika auttaa karsimaan kaikkein pahimmat tapaukset, mutta kroonisia alisuoriutujia sillä ei saa karsittua muuta kuin aivan tuurilla.

Olen myös huomannut, että yrittäjät ovat aivan liian kilttejä ja hyväuskoisia. Yhdeksän kertaa kymmenestä yrittäjä ei päätä työsuhdetta koeajalla, vaikka syytä siihen olisi (tai oikeammin, perusteita jatkamiselle ei oikein ole). Rekrytoiminen on ollut yleensä kallista ja vaikeaa, ja työntekijä on luultavasti jo muodostanut ympärilleen työpaikalla jonkinlaisen kontaktiverkoston. Tuolloin tuntuu vaikealta ja hankalalta lopettaa työsuhde vain siksi, ettei ole aivan varma, onko kyseessä hyvä työntekijä vai ei. Lähes aina tämä on virheliike.

Jokaisella on elämässä vaikeita hetkiä!

Niin on, ja jokainen tuntemani yrittäjä jota olen asiassa neuvonut ymmärtää tämän. Kukaan yritystään ja itseään arvostava pienyrittäjä ei anna kenkää ihmiselle sen takia, että työntekijän elämässä on väliaikaisia vastoinkäymisiä. Ensinnäkin se on epäinhimillistä ja toisekseen, ihmisten epäreilusti kohteleminen rapauttaa yrityksen ilmapiiriä.

Jos tämä suunta jatkuu, kohta irtisanotaan kenet vaan

Käytännössä tämä tilanne on aina olemassa, jos olet yrityksessä töissä. Et vain tiedä sitä. Jos asiakkaat lakkaavat ostamasta tuotteita tai markkinat kippaavat, työpaikka lähtee alta ihan samalla tavalla. Alisuoriutujien kenkiminen helpommin pitää yrityksen terveenä ja mahdollistaa sen, että yrityksellä on vahvempi kassa vaikeita aikoja varten.

No mutkun on työnantajan velvollisuus...

Ei ole. Jos työntekijä on alisuoriutuja, on työntekijän oma velvollisuus parantaa toimintaa. Se on aikuismaista. Jos ei tiedä miten toimia paremmin, kysymällä varmasti selviää, miten toimintaa tulisi parantaa.

Alisuoriutuminen on seurausta huonosta perehdyttämisestä

Ongelmana ei juuri koskaan ole tiedon tai perehdytyksen puute, vaan suorituskyky ja -halu. Jokainen yrittäjä on kokenut tämän omassa toiminnassaan: alisuoriutujaa voi perehdyttää niin paljon kuin haluaa, mutta jostain syystä paljon vähemmällä perehdyttämisellä koulun penkiltä tullut harkkarikin tekee parempaa jälkeä ja paljon nopeammin.

No mutta eihän se ole reilua, että pärstäkertoimen perusteella voisi antaa kenkää!

Miksei ole? Työntekijä tekee saman omalta osaltaan joka päivä. Jos työnantajan tekeminen tai naama ei miellytä, työntekijä voi lähteä kävelemään ihan millä hyvänsä perusteella ilman minkäänlaisia seurauksia. Olisi vain reilua, että pienemmissä firmoissa sama oikeus olisi myös toisinpäin.

Jos irtisanomista helpotetaan, se johtaa isojen yritysten mielivaltaan

Niin voi käydä. Kukaan ei kuitenkaan pakota menemään töihin isoon yritykseen. Poliitikot tykkäävät isoista yrityksistä, koska niitä paapomalla saa näyttäviä päätöksiä. On ihan eri asia sanoa, että "mun päätöksen avulla saatiin 600 uutta työpaikkaa Nummi-Pihtilään" kuin että "mun päätöksen avulla helpotettiin 200 nimettömän mies ja paku -firman työllistämistä Pirkanmaalla". Toisella pääsee uutisiin, toisella ei.

Miten estetään sikailevien työnantajien väärinkäytökset?

Ei nykytilannekaan sitä estä. Jokaisella työntekijällä on kaveripiirissä kokemuksia paskoista työnantajista, idiooteista pomoista ja epäreiluista käytännöistä. Sellaisissa tilanteissa työpaikan vaihtaminen on aina ollut helpotus. Työnantajan näkökulmasta alisuoriutuva työntekijä on yhtä raskas kokemus kuin epäreilu työnantaja on työntekijälle.

Lopuksi

Hallituksen esitys on askel oikeaan suuntaan, mutta vieläkin aivan liian lepsu. Jos oikeasti halutaan parantaa työllisyysastetta ja yhteiskunnan kokonaishyvinvointia, irtisanomista tulee helpottaa vieläkin merkittävästi. Optimaalisin tilanne on se, että kumpikin osapuoli voi lopettaa työsuhteen ilman seuraamuksia irtisanomisajan puitteissa. Alisuoriutujien kenkimisessä ainoina kärsijöinä ovat työpaikkojen laiskajaakot, eivät tavalliset työntekijät.

Isoin ongelma koko aiheen ympärillä pyörivässä keskustelussa on, että kaikki yritykset laitetaan samaan laariin. Kun viiden hengen softafirman yrittäjätoimarista tai kolmen hengen raksafirman yrittäjästä aletaan puhua "työnantajana" mennään yleensä jo pahasti pöpelikköön. Valtaosa Suomen työpaikoista on ja syntyy pieniin firmoihin – sellaisiin, jossa omistaja tekee itse leijonaosan töistä, rahoittaa kaiken omasta pussistaan ja hörppii ihan samaa kahvilitkua kuin firman työntekijätkin. Tällaisissa keskusteluissa sitten yrittäjä kuitenkin työnnetään samalle viivalle pörssiyhtiön sliipatun toimitusjohtajan kanssa, vaikka näillä ei ole juuri muuta yhteistä kuin hapenottokyky ja kaksi kättä.

Paras keino huolehtia siitä ettei yritykseen pesiydy alisuoriutujia on tietenkin rakentaa hyvä yritys, joka houkuttelee hyviä työntekijöitä. Ylläpidä korkeaa työmoraalia, palkitse oikeasta toiminnasta ja anna armotta kenkää koeajalla sellaisille työntekijöille, jotka eivät vaikuta suoriutuvan. Älä jää odottamaan parantumista, koska sellaista ei yleensä koskaan tapahdu.