Todellinen syy varakkuuden vähyyteen Suomessa
Syy, miksei Suomessa ole enempää vaurautta?
Demarit.
No vitsit sikseen, vaikka siinä piileekin pieni osa totuutta. Todellinen syy löytyy jokaisen kotipeilistä.
Ajatellaan vaurautta yksinkertaisesti omaisuutena tai varallisuutena, joka jää yksilölle elämiskulujen jälkeen. Se voi olla perittyä omaisuutta, säästöjä, osakkeita, kultaa, kryptoja tai vaikka sijoitusasunto, sellaista omaisuutta, jota et tarvitse päivittäin, mutta jonka voisit halutessasi myydä tarpeen tullen.
Miten tällaista varallisuutta saa? No, joko sitä saadaan lahjana (perintö) tai sitä ostetaan itse. Varallisuutta voi ostaa tietenkin vain silloin, jos on ylimääräistä rahaa. Eli elämisestä täytyy jäädä jotain yli, eli elämisen kulujen täytyy olla pienemmät kuin tulot jollain järkevällä aikavälillä.
Jotta elämisestä jäisi rahaa yli, täytyy joko säästää (pitää kulut kurissa), lisätä tuloja tai tehdä molempia.
Säästäminen on tietenkin fiksua, mutta siinä on katto. Vaikka nipistäisit kaikesta mahdollisesta, voit säästää vain sen, mitä sinulla on käytettävissä, ja nälkäkuolema tulee vastaan jossain vaiheessa.
Okei, entäs sitten tulojen lisääminen?
No, jonkun täytyy tietenkin maksaa sinulle palkkaa tai siihen verrattavaa tuloa. Se voi tapahtua joko pakolla (verovaroin rahoitetut työpaikat, tuet) tai vapaaehtoisesti (markkinaehtoisesti toimivat yritykset). Toki voit myös lotota, mutta en suosittele uhkapelaamista kenellekään.
Jotta kukaan maksaisi sinulle vapaaehtoisesti yhtään mitään, sinun täytyy tehdä jotain sen vastineeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa oman aikasi ja energiasi vaihtamista rahaan. Prosessia kutsutaan tutummin työnteoksi.
Jos päätät myydä omaa aikaasi kuukausihintaan palkkatyöläisenä, kaikella tienaamisellasi on kuitenkin katto, aivan samalla tavoin kuin säästämisessäkin. Vaikka paiskisit peräpuoli punaisena hommia, palkkatason nosto palkkatyöläisenä on hidas polku. Jos satut saamaan ylennyksen, työn vaativuus lisääntyy suhteessa enemmän kuin mitä saat käteen (kiitos progressiivisen verotuksen).
Tietenkin voit alkaa yrittäjäksi.
Yrittäjänä voit halutessasi kasvattaa yrityksen, jossa aikasi ja energiasi muuttuvat rahaksi paremmalla hyötysuhteella. Tietenkin yrittäjänäkin voit halutessasi myydä myös pelkkiä tunteja, mutta se on vähän sama kuin ottaisi työntekijänä olemisen ja yrittämisen huonot puolet ja yhdistäisi ne.
Ainoa järkevä tapa vaurastua on yrittäjyys, jossa myyt palvelujasi muutoin kuin tuntiperusteisesti.
Mutta hetkonen. Jos näin on, mikseivät kaikki yrittäjät sitten ole massikeisareita?
Koska yrittäminen on riskialtista. Voit saada paljon, mutta voit jäädä täysin ilman. Palkkatyössä saat aina saman, jos työtä on. Yrittäjyydessä riskit ovat olennaisesti suuremmat.
Viime kädessä elämä on tasapainoilua turvallisuudentunteen ja riskinoton välillä. Jokaisen riskiprofiili on erilainen, eikä kaikista ole yrittäjäksi, aivan kuten kaikille ei sovi osakesijoittaminen. Taloudellinen vauraus on kuitenkin todennäköisempää korkeammalla riskiprofiililla, ja yrittämällä siihen voi vaikuttaa enemmän kuin vauraiden sukulaisten perään haikailemalla.
Se on sitten toki eri keskustelu, pitäisikö kaikkien olla yrittäjiä.