Elämä ei ole elokuvaa

Olen aikaisemminkin kirjoitellut tunteiden hallinnasta (”Suuttuminen tekee sinustakin simpanssin”). Aihe on aina ajankohtainen, mutta erityisesti näin korona-aikaan tunteet tuntuvat kuohuvan helposti.

Moni yrittäjä kokee uransa aikana hetkiä, jolloin joko liikekumppani, asiakas, työntekijät tai kaikki nämä samaan aikaan vetävät yrittäjää poikittaisella mailalla selkään. Tuolloin ensimmäisenä reaktiona on usein antautua tunteiden valtaan ja kilahtaa. Näen usein kohtaloita, joissa yrittäjän sisäinen levyraati on jäänyt soittamaan mollivoittoista kostolaulua. Se on surullista seurattavaa. Viha syö ihmisen sisältä sydänjuuria myöten. Mukaan kuvioon tulee sitten uhriutumisen tunne ja halu maksaa potut pottuina – tai korkojen kera.

Jos mietin omaa historiaani, ei ole yhtään konfliktia, joka olisi parantunut kiukustumalla. Olen saanut myös usein palautetta siitä, että käyttäydyin joissain tilanteissa liian pehmeästi, kun pitäisi käyttäytyä jotenkin aggressiivisemmin. Olen kuitenkin oppinut hillitsemään tunteeni, koska vihaan ja kostoon liittyvistä tunnereaktioista bisneksessä (tai muussakaan elämässä) ei oikeastaan koskaan seuraa mitään hyvää. Ihmisillä on silti usein sellainen olo, että ”näin minun pitäisi käyttäytyä,” aivan kuin toimintaa seuraisi joku ulkopuolinen tuomioistuin tai yleisö.

Kutsun tätä elokuva-ajatteluksi.

Olemme kaikki tietenkin nähneet elokuvissa tilanteita, joissa työntekijä irtisanoutuu mulkun pomon johtamasta työpaikasta tai yrittäjä karkaa kohti vapautta ja auringonlaskua. Olemme ihmisinä tottuneet siihen, että kaikissa tarinoissa on hyviksiä ja pahiksia, ja että paha saa aina palkkansa. Ihmisillä on silti usein sellainen olo, että ”olen oman elämäni päätähti,” aivan kuin arki olisi elokuvaa, jossa pahan pitää saada päihinsä ja sankarin voittonsa.

Tuntuu siksi vähän tyhmältä sanoa tämä ääneen, mutta todellisuus ei ole elokuvaa. Tuollainen elokuva-ajattelu on suorastaan vaarallista:

• Puukotettiinko sinua selkään? Ei, ei ole fiksua huutaa asiasta naama punaisena twitterissä tai suunnitella kostoa. On parempi ottaa opikseen ja opetella tunnistamaan mulkerot aikaisemmin, jotta voi välttyä samanlaiselta kohtalolta myöhemmin.
• Sanoiko joku sinulle pahasti? Ei, ei ole fiksua suoltaa vielä pahempia loukkauksia takaisin. Jokainen pisara vihaa tai raivoa vie sinulta energiaa ja on voitto vastapuolelle. Ole aikuinen ja hillitse itsesi, voit taatusti paremmin.
• Varastiko joku sinulta rahaa, aikaa tai energiaa? Ei, ei ole fiksua varastaa toiselta autoa jos toinen varasti sinulta laiturin. On parempi minimoida vahingot, tehdä mitä voi ja siirtyä eteenpäin.
• Menikö projekti perseelleen? Ei, ei ole fiksua syyttää työntekijöitä tai asiakkaita, vaikka syy olisikin siellä suunnassa. On usein fiksumpaa vain sovitella asia, huolehtia että sama ei toistu ja mennä eteenpäin.
• Kiukutteleeko asiakas aiheettomasti laskusta? Ei, ei ole fiksua alkaa tappelemaan jokaisesta sentistä. Jos syy on oikeasti asiakkaassa, tee hiljainen päätös hankkiutua asiakkaasta eroon, ja siirry sitten miettimään rakentavampia asioita.

Tässä tulee homman ydin.

”Suorien sanojen sanominen” tai aggressiivinen vastareaktio ei oikeastaan ikinä johda samaan lopputulokseen kuin elokuvissa. Päinvastoin, tunteella tunteeseen vastaaminen johtaa aina negatiiviseen kierteeseen, jossa omat voittamisen todennäköisyydet laskevat jokaisen kierroksen myötä. Voittaja ei ole se, joka huutaa kovempaa.

Aggressiolle, vihalle ja raivolle on toki paikkansa. Sitä kutsutaan kuntosaliksi.

Pieni varoituksen sana: kun teet tietoisen päätöksen nousta tilanteiden ja tunteiden yläpuolelle, moni sotkee sen itsehillinnän heikkouteen. Vaikka periaatteessa ihmisistä kannattaa aina ensimmäiseksi olettaa hyvää ja hakea kompromisseja, joskus tietenkin täytyy vain lyödä kovaa vastaan.