Miksi YELin varaan ei kannata laskea?

YEL-keskustelu käy kuumana. Yrittäjillä on YEL-asiasta sen verran tatti otsassa, että asiaa korjaava kansalaisaloite sai kolmessa päivässä vaaditut 50 000 ääntä.

Eikä ihme.

YEL on järjestelmänä rikki, ja se ajaa yrityksiä konkreettisesti konkurssiin. Ja mikä pahempaa, se rapauttaa uskoa tulevaisuuteen ja haluun yrittää. Koska YELin ongelmat eivät koske isompia yrityksiä, poliittinen kiinnostus asian rivakkaan korjaamiseen on vähän nahkeaa. YEL ei tietenkään satu tai tunnu juuri miltään, jos yritys on sen kokoinen, että se pyörii ilman yrittäjää. Valtaosa Suomen yrityksistä on kuitenkin niin pieniä, että ilman yrittäjän työpanosta ja energiaa yritystä ei käytännössä ole.

Juuri niihin tämä nykymallinen YEL sattuu, ja pahasti.

YEL:n isoimmat ongelmat:

• Sen suuruus päätetään mielivaltaisesti. Maksun päättävät käytännössä hihasta repimällä kamreerit, jotka eivät ole päivääkään olleet yrittäjinä. Ja jos olet vaikka kamelinkasvattaja, työtulosuosituksesi on pienempi kuin tavallisella pulliaisella.
• Se ei jousta juuri lainkaan. Maksu täytyy maksaa täysimääräisenä, vaikka olisi kuinka huono kuukausi.
• Se on surkea sosiaaliturvan muoto. Sairastuessaan yrittäjä joutuu maksamaan isompaa YEL-maksua kuin mitä saa takaisin sosiaaliturvan muodossa. Maksu on tietenkin suoraan ulosottokelpoinen. YEListä voi saada joustoa 10–20 prosenttia enintään kolme kertaa seitsemän vuoden aikana, mutta se pienentää saman vuoden sairaspäivärahaa.
• Se on käytännössä pahempi kuin vero. Verotuksen tasoon voi sentään itse vaikuttaa, eikä veroja pääsääntöisesti määrätä mielivaltaisesti. Lisäksi verot skaalautuvat alas, jos sairastuu. YEL pitää maksaa, vaikka olisi toimintakyvytön – ellet sitten halua lopettaa liiketoimintaasi.

Sanotaan, että YEL on yrittäjän eläketurva ja osa sosiaaliturvaa. Kumpikin väite on harhaanjohtava, vaikka teknisesti totta. YEL ei itsessään takaa yhdellekään yrittäjälle tulevaa eläkettä. Koska se ei ole rahastoitu, omista YEL-maksuista ei jää penniäkään omaan eläkkeeseen, vaikka poliitikot lupailisivat mitä. Järjestelmän ylläpito vaatii, että tulevat yrittäjät haluavat maksaa vuorostaan meidän eläkkeitämme.

YEL ei myöskään ole osa ansiosidonnaista turvaa siinä mielessä kuin moni ajattelee. Perusturvaan on oikeus kaikilla Suomen kansalaisilla, oli sitten yrittäjä tai ei. Ansioturvaksi YEListä ei käytännössä ole, koska yrittäjä joutuu samalla maksamaan YEL-maksuja, jotka voivat olla suurempia kuin saatu ansioturva.

Syy, miksi otan tästä nyt kierroksia, on syvästi henkilökohtainen.

Ensin hieman taustaa.

Olen aina maksanut YEL:iä sen verran, ettei maksua ole tarvinnut korotella. Olen ollut siis reipas tai tyhmä, riippuen keneltä kysyy. Sen lisäksi olen vakuuttanut itseni useammalla eri tavalla sekä säästänyt ja huolehtinut terveydestäni omalla rahalla. Olen pyrkinyt kuormittamaan julkista terveydenhuoltoa ja ympäröivää yhteiskuntaa mahdollisimman vähän. Sosiaaliturvaan en ole koskenut sitten opiskeluajan.

Sitten sain syövän.

Ja kyllä, se oli aggressiivinen.

Ja kyllä, se oli pahanlaatuinen.

Ja kyllä, se leikattiin pois.

Kyse oli enemmän huonosta tuurista kuin elämäntavoista. Silti se pysäytti ja kaikki meni uusiksi. Oli pakko lopettaa työnteko hetkeksi. Oli pakko koeponnistaa turvaverkot ja varautumissuunnitelmat.

Siinä hetkessä luulin, että kaikki se maksettu YEL olisi antanut minulle jonkinlaisen mahdollisuuden keskittyä paranemiseen.

Ja v*tut.

Silloin kun olin kaikkein haavoittuvin ja eniten tarvitsin aikaa palautumiseen, YEL oli yksi ärsyttävimmistä stressin aiheista. En mene yksityiskohtiin, mutta hieman se tympi, kun sairaalassa maatessa piti miettiä YEL:n hoitamista, vaikka en edes päässyt omin voimin vessaan.

Minua ei oikeasti haittaa, että yrittäjänä on turvatonta. Se on riski, jonka olen tietoisesti ottanut.

Mutta se ei jumaleisson ole ok, että joutuu maksamaan YEL-maksuja silloinkin, kun makaa letkuissa sairaalassa. Sen pitäisi olla yksinkertainen ilmoitusasia, että nyt ei vaikka puoleen vuoteen kuulu YEL-maksuja, vaikka se pienentäisi eläkettä.

Jos minulla ei olisi ollut säästöjä ja puolisoa auttamassa, en tiedä, miten olisi käynyt. Sen tiedän, että YEL:n maksamisesta oli minulle yhtä paljon iloa kuin demareiden lupaamista vappusatasista.

Tämä systeemi pitää räjäyttää, ja nopeasti.

Meitä YEL:n maksajia on Suomessa noin 200 000. Vaikka kansalaisaloite sai jo vaaditut 50 000 ääntä kasaan, se kannattaa silti allekirjoittaa. Mitä suurempi luku, sitä todennäköisemmin asialle tapahtuu jotain.

Tämä on myös lyhyt muistutus sinulle, että YEL ei auta sinua oikeasti siinä kohtaa, kun huono tuuri potkaisee. Paras sosiaaliturvasi on pullea pankkitili, ja on suorastaan velvollisuutesi tehdä kaikkesi sen eteen, ettei tulevaisuuden sairaspedillä tai hoitokodissa makaava versiosi ole riippuvainen poliittisten päättäjien mielenliikkeistä.