Johtamistyhjiön täyttäminen

Jokainen systeemi tarvitsee johtamista. Oli kyseessä sitten muodollinen (esimerkiksi toimitusjohtaja) tai epämuodollinen (epävirallinen mielipidejohtaja työyhteisössä) johtaja, johtamistyhjiö täyttyy aina.
puuhevonen
Johtaminen

Vaikeissa paikoissa kannattaa laittaa laput silmille

Ei ole ollenkaan harvinaista, että vaikeiden taloudellisten tilanteiden edessä yrittäjän on hankala tietää, mihin pitäisi keskittyä. Kun arki on täynnä kriisejä ja tulipaloja, energiaa ei välttämättä edes riitä muuta kuin aivan välttämättömiin asioihin. Samat oireet ovat tyypillisiä myös silloin, kun vauhtisokeus sumentaa näkökenttää. Kun iso kuva hämärtyy, kannattaa laittaa itselleen
1 min read
Vaikeat vaihtoehdot
Johtaminen

Miten valitsen vaikeista vaihtoehdoista?

Elämäni aikana olen tehnyt useita kivuliaita päätöksiä: isän velkojen takaaminen, parit irtisanomiset ja irtisanoutumiset, yrityksen perustaminen, avioero, yrityksen myyminen ja erinäisistä ihmissuhteista irtaantuminen. Näiden päälle sitten hirveä kasa vähän pienempiä päätöksiä, joissa on saanut tasapainoilla taloudellisten seurausten ja loukattujen tunteiden välillä. Osalla päätöksistä on ollut pitkäaikaisia taloudellisia ja henkisiä vaikutuksia,
2 min read
valo ylos
Johtaminen

Koronavirus ja varautuminen – valonpilkahduksia synkkyyden keskeltä

Koronaepidemia tuli kaikille vähän yllätyksenä. Samaan aikaan vallalla oli selkeä johtamistyhjiö, minkä seurauksena ihmiset alkoivat osoittaa jo pieniä panikoimisen oireita. Meillä on totuttu luottamaan kuitenkin perustasolla viranomaisiin, joten kun arkielämän havainnot, huhut ja muiden maiden toimet lasketaan yhteen, ei ole mikään ihme, että ihmisiä alkaa pelottaa. Mutta siinä on hyvätkin
1 min read
leftists
Johtaminen

Suomeen tarvitaan lisää juhaneita toimitusjohtajiksi

Hesari kirjoitti ajan hengessä kriittisen kirjoitelman kotimaisista toimitusjohtajista. Jutun punaisena lankana tuntui jälleen kerran olevan, että “Juhani, 51” — tietenkin mies — on paska johtaja, ja että maailma suunnilleen pelastuisi, jos yrityksissä olisi vähemmän 51-vuotiaita juhaneita toimitusjohtajina. Sen lisäksi että Juhani yliarvioi omat kykynsä eikä arvosta ihmisiä tarpeeksi, Juhani on huono ihminen,
2 min read