Yrittäminen

Yrittäjänä joutuu olemaan monien asioiden erikoisasiantuntija jo päivästä yksi: yrittäjän täytyy ymmärtää kassavirtaa, myyntiä, markkinointia, viestintää, verotusta, lainsäädäntöä ja ihmisten johtamista jo ennen kuin itse työhön saakka edes päästään. Näissä kirjoituksissa keskityn enimmäkseen yrittäjän korvien välisen maailman ronkkimiseen, perustuen omiin kokemuksiini. Olen tehnyt menestyneen exitin ja kirjoittanut aiheesta kirjan, jotta sinun ei tarvitsisi toistaa kaikkia omia virheitän.
hulk
Johtaminen

Superjohtaja pelottaa tavallisia tallukoita

Kauppalehdessä oli kirjoitus superjohtajista (alkuperäinen juttu: The Economist), joiden elämä on aikataulutettu kuin ammattiurheilijoilla. Ylös noustaan ennen kukon pierua, syödään terveellinen aamupala ja salilla on käyty hikoilemassa jo ennen kuin ensimmäiset corporate dronet raahautuvat työpisteilleen. Monet huippujohtajat ovatkin saaneet jo kahdeksalta enemmän aikaiseksi kuin keskivertokuhnuri koko päivässä. Tietenkin moinen kilpailuhenkisyyttä
1 min read
biljoona
Yrittäminen

Paljonko on biljoona biljoonaa?

Esikoinen haluaa laskea nyt kaikenlaisia asioita. Nelivuotistarkastuksessa neuvolan täti oli kysynyt vaimolta, että osaako esikoinen laskea kolmeen. Vaimo muisteli hetken tuoretta autoretkeämme, kun takapenkiltä kuuluu kirkkaalla äänellä “sataneljäkymmentäkolme, sataneljäkymmentäneljä, sataneljäkymmentäviisi…” ja nyökkäsi myöntävästi. Voi vain hämmästellä, miten iso merkitys on uteliaisuudella ja vilpittömällä leikkimielisyydellä. Jos neljävuotias oppii laskemaan muiden leikkien
1 min read
lamppu3
Yrittäminen

Mitä yhteistä on Marilyn Monroella, Marxilla ja Madventuresilla?

Olipas eilen kiva meininki. Jännitin yrittäjyyspäivän puheenvuoroani tyypilliseen tapaani turhaan, koska yleisö oli todella mukavaa ja aihe tietenkin omaa sydäntä lähellä. Päivän saldoksi jäi mahtavia tapaamisia ja hyvä fiilis. Pienen firman bussivakio Livngroomin Laura Johansson kertoi oman yrittäjätarinansa. Tarina oli hyvin tuttua omankin yrittäjäuran taipaleelta. Lauran esityksestä mieleen jäi kaikkein
3 min read
sushi
Yrittäminen

Palvelua vai pippurisuihketta?

Kävin paikallisen yrittäjän kivijalkakaupassa. Sivukorvalla kuulin, kun yrittäjä hiiltyi puhelimessa jälleen yhteen puhelinmyyjään (oma pääni ei kestäisi yhtään kivijalkaliikkeen pyörittämistä, koska kaikkiin puhelinnumeroihin pitäisi vastata). Luurin paiskomisen jälkeen vaihdoimme kokemuksia ja vuodatimme yhdessä pari turhautumisen kyyneltä. Ei mitenkään yllättäen, kokemuksemme olivat yhteneväisiä. Yrittäjänä saat yleensä kolmenlaisia yhteydenottoja: 1. Joku haluaa
2 min read
shakki
Hallitustyöskentely

Neljä korvaamatonta työkalua modernille PK-yrityksen hallitukselle

Firmani kävi yritysostoksilla viime keväänä. Siihen liittyen oli aika monta kokousta ja tapaamista järjestettävänä, ja samaan aikaan tietenkin piti tehdä kauppaa ja pyörittää arkea. Perinteisillä metodeilla kauppaan olisi varmaan saatu poltettua useampikin kuukausi, mutta kiitos reippaan hallitustyöskentelyn, homma saatiin purkkiin alle kuukaudessa. Useimmalle meistä ei tule ensimmäisenä mieleen, että hallitustyöskentely
2 min read
sexy
Yrittäminen

Tätä työnhakijalle ei työkkärissä kerrota

Kirjoitus sisältää karua kieltä ja paheksuttavaa pelottelua. Ahmi omalla vastuullasi. Tämän kirjoituksen kirvoittajana on yrittäjäkollegan avautuminen. Yrittäjä kiroili, kun firmaan oli taas hakenut epämääräisiä tyyppejä töihin. Tarina oli se tavallinen: ollaan halukkaita tulemaan töihin kovalla palkalla ja hyvällä tittelillä, mutta myynti ei oikein maistu, eikä toisaalta arkipuurtaminenkaan ole arvolle sopivaa
1 min read
loma
Yrittäminen

Parempi lomalla kuin pakkolomalla

Yrittäjänä lomaan suhtautuu aivan eri tavalla kuin palkkatyöläisenä. Siinä missä palkkatyöläinen odottaa lomaa silmät loistaen, yrittäjä jännittää kassan kestävyyttä kesän yli. Tilannetta ei helpota sekään, että tietenkin kotona odotetaan yrittäjän pystyvän kesän tullen olemaan ns. normaali kansalainen, joka ei työpaikalle päin edes sylkäise. Monelle yrittäjälle kesä onkin stressaavampaa aikaa kuin
2 min read
kattis
Hallitustyöskentely

Katleena kaipasi kehuja, annettiin advisory board

Kunnollinen ja osallistuva hallitus on yrityksen tärkeimpiä perustuksia, jota ilman koko firma on helposti tuuliajolla. Usein pääomistajana heiluva toimitusjohtaja kun on vastuussa vain luojalleen ja siipalleen, joten ryhtiliike ja tulosvastuullisuus tekee todella hyvää. Itse olen ainakin huomannut, että yrityksen ulkopuolelta tulleiden ihmisten kokemukset ja näkemykset ovat korvaamattomia, enkä oikein varmaan
1 min read
karhu
Hallitustyöskentely

Mikä on kilpailuetusi?

Uuden yrityksen rakentaminen tyhjästä on mahtavaa touhua. Yksi hankalimmista mietittävistä asioista on yrityksen kilpailuedun miettiminen. Optimaalisessa tilanteessa haluat rakentaa yrityksestäsi monopolin. Voit toki kertoa julkisissa juhlapuheissa ihan mitä haluat vapaan kilpailun ihanuudesta, mutta monopoli on se, mihin sinun täytyy yrityksenä pyrkiä. Monopoli ei välttämättä tarkoita isoa yritystä tai lakisääteistä monopolia
2 min read